Heidi Köngäs; Vieras mies

Heidi Köngäs oli minulle viime vuonna ihan uusi tuttavuus, kun luin silloin Luvatun. Nyt jatkoi Vieraalla miehellä ja tykkäsin tästä melkein yhtä paljon, kuin Luvatusta. Jotkut asiat olivat tässä paremmin ja jotkut huonommin. Rampa Iiris harjoittaa valokuvaajan ammattia sodanjälkeisessä Suomessa ja saa apumieheksensä nuoren Vasaman. Näiden kahden rujon ihmisen välille syntyy ihmeellinen side. Iiriksen koko elämää on varjostanut epämuodostunut jalka, Vasama taas on sodan rujouttama. Ja kummallakin on vielä omat lapsuusajan traumat.

Vieraassa miehessä pidin eniten siitä, miten Iiriksessä herää ihan uusi luovuuden pakko. Hän alkaa kuvata särkyneitä ihmismieliä, rujoutta, vammaisuutta ja kaikkea sellaista, mikä on valokuvista piilotettu. Olisin halunnut lukea tämän oikeastaan luomistarinana ja selviytymistarinana. Iiriksen varalle olisi voinut kehitellä juonen siitä, miten hän tekee ammatillisen läpimurron. Oikeastaan odottelin sitä vähän.

Vasama sen sijaan ei saanut minun sympatiapisteitäni. Tuo nuori mies puhui rumasti ja halveksivasti kaikista elämänsä naisista. Oli ilkeä, vastenmielinen ja paha. Toivoin todella, että ainakin Iiris olisi turvassa Vasamalta. Ja kuinka sitten kävikään… 

Ajankuvaus oli tässä ihanaa, joskin aika pienimuotoista. Sota-ajasta on kirjoitettu vaikka kuinka ja ne ovat aina yhtä kiehtovia. Sota-ajan jälkeisestä ajasta taas paljon vähemmin. Siksi tähän jäi oikeastaan vähän nälkä, lukisin mielelläni lisää siitä, miten tuosta suosta noustiin.