Aivan eriskummallinen kirja, jossa oli paljon kaikkea erilaista. Jopa niin paljon, että ehkä tästä olisi saanut jopa useita eri kirjoja? Tällaisenaan kirja oli kuitenkin aika pitkä. Aloin jotenkin väsyä siihen, kun juttu jatkui aina ja aina vaan, eikä selityksiä eriskummallisuuksille oikein tahtonut tulla. Päähenkilö on kirjan alussa pieni lapsi Kira, joka asuu sisaruksineen Saaristomeren majakkasaarella. Lasten vanhemmat eivät siellä asu. Sisarusparven toimeentulo ilman vanhempia on jonkinlainen isän koe-projekti. Vanhemmat käyvät vain välillä tuomassa ruokaa ja juhlimassa vieraiden kanssa saaressa. Kirja kuvailee lasten elämää ja pärjäämistä (tai pärjäämättömyyttä) ilman vanhempiaan. Mutta sitten eletään myös tulevia vuosikymmeniä, jolloin Kira asuu New Yorkissa aviomiehensä kanssa. Ja lopulta sitä, miten elämä johdattaa hänet Irlantiin.
Helmet-haasteessa tämä kirja asettuu kohtaan: 30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti