Martin Österdahl; Uudenvuodenjuhlat

 Uudenvuodenjuhlat on ihan pätevä suljetun tilan mysteeri kahdesta perheestä, jotka viettävät yhteistä vuodenvaihdetta. He eivät ole tavanneet koskaan ennen, tai niin ainakin luulevat, sillä toisen perheen tytär ja toisen perheen poika haluavat tutustuttaa vanhempansa toisiinsa. Mutta yllätys onkin suuri, kun ovikello soi ja vieraat saapuvat. Ihan kauheasti tässä ei ollut yllätyksellisyyttä, jotain saattoi aavistaa jo alkuvaiheessa. Lukijalle paljastettiin vähän kerrassaan pahaa enteileviä salaisuuksia. Ei huono dekkari. Kirjailija oli minulle aivan outo, mutta nyt laitan nimen korvan taakse.

Anne Tyler; Kellotanssi

 Olen pitänyt kaikista Anne Tylerin kirjoista, niin tästäkin, vaikka ei ollut ihan kaikkein parasta Tyleriä. Kirja on lämmin ja elämänmakuinen tarina Willa Drakesta. Ensin lapsuudesta, sitten nuoruusvuosista ja lopuksi suurin osa kirjan tarinaa keskittyy Willan "isoäitiyteen". Ei ihan oikeaan sellaiseen, sillä Willa ei ole mitään sukua lapselle, jota hän lähtee auttamaan tämän äidin jouduttua sairaalaan. Hoitomummona olemisensa aikana Willa tutustuu uuteen naapurustoon, erilaisiin ihmisiin ja käy läpi omaa tyytymättömyyttään sen hetkiseen elämäänsä.

Douglas Preston & Lincoln Child; Purppurarannikko

 Tässä sarjan 15. osassa erikoisagentti Pendergast päätyy tutkimaan ryöstettyä viinikellaria. Yllättäen kellarista paljastuukin ikivanha luuranko, joka johdattaa Pendergastin historiallisten tapahtumien äärelle. Haaksirikkoutuneen laivan arvoituksen ja noituuden keskelle. Oli aika lennokasta ja kaikkea muuta kuin uskottavaa, mutta näiden nyt kuuluu mennä niin. Vetävästi kirjoitettua (ja taitavasti suomennettua) taas. Kirjan loppu jäi sellaiseen arvoitukselliseen kohtaan, että nyt on pian saatava seuraava osa luettavaksi.

Saima Harmaja; Aamusateen maa

 Kokoelma Saima Harmajan runoja, joista yllätyksekseni en juurikaan pitänyt. Olin luullut pitäväni Harmajan runoista, mutta olen näköjään kuullut niitä vain muutamia parhaimpia.  Loput ovatkin sitten aivan toisenlaisia, en nyt löytänyt näistä mitään sellaista tarttumapintaa. Saima Harmajan elämä oli järkyttävän traaginen, hän kuoli vuonna 1937 vain 23-vuotiaana tuberkuloosiin. Ehkä osa hänen karismaansa ei johdukaan niinkään runoista, vaan epäreilusta ja surullisesta elämäntarinasta. 

Jaana Lehtiö; Mitä mieleen jää

 Voi kauhea. Nyt on kirjan nimellä pahaa ennakoiva vihje, sillä ei muuten jäänyt mieleen yhtään mitään tästä kirjasta. Ehkä olen vähän kyllääntynyt Juha Muhos-dekkareihin, tämä taitaa olla jo kahdeksas sellainen. Herttainen Porvoo ei ehkä jaksanut nyt ilahduttaa ja Muhosen omaperäinen addiktio herkullisiin kahvileipiinkin tuntuu jo niin nähdyltä. Jotainhan tässä kirjassa oli Muhosen omaa väsymystäkin; hänet kun haluttiin ihan erilaisiin hommiin poliisin sisäisissä siirroissa ja niiden kokouksissa istuminen alkoi riittää Muhoselle. Hän kaipasi kentälle ja tutkimaan vauhdikkaita juttuja. Sellainen tulikin, kun vanhus löydetään portailta pudonneena. Kirjassa mentiin myös takautumiin ja jonkinlainen rikostutkinta saatiin aikaiseksi. Jostakin.

Miika Nousiainen; Pintaremontti

 Hauska, rempseä ja hulvaton romaani tavallisten ihmisten elämästä ja kommelluksista. Perhe-elämää, äiti-suhteita, hautajaisia, suhderistiriitoja, uusia epätasopainoisia seurustelusuheita ja vähän vahingossa tapahtuneita katastrofin poikasia. Miellyttävää luettavaa, osui minun nauruhermooni. Aikaisemmin olen lukenut Nousiaiselta ainakin Vadelmavenepakolaisen, mutta minusta tämä oli vielä parempi. Nyt täytyy laittaa itselle muistiin, että nämä loputkin Nousiaisen kirjat on ehdottomasti laitettava lukulistalle.

Milka Hakkarainen; Vieno Helzeniuksen täytyy kuolla

 Ihan puun takaa tuli minulle näin hyvä, täysin vieras dekkari. En ollut kuullut kirjailijastakaan, mutta näköjään hän on kirjoittanut muutamia muitakin kirjoja ja palkittukin niistä. Milka Hakkarainen asuu Ruotsissa ja hänen dekkarinsa Ei verta rantaa rakkaampaa on palkittu vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi vuonna 2021. No meneepä lukulistalle ehdottomasti.

Vieno Helzeniuksen täytyy kuolla on kirjan nimenä outo, mutta ainakin mieleen jäävä. Vieno on kotipalvelun piirissä oleva vanhus, joka on päättänyt kuolla ja yrittää houkutella kotihoitajia antamaan kuolinapua. Kirjan päähenkilö Ilona Sammalisto palkataan kotihoitoon työntekijäksi. Mukavan rauhallista ja kodikasta jännitysnäytelmää käydään kotihoitajien kesken, kaikki kyräilevät vähän toisiaan. Myös kourallinen muita kotihoitopalveluksia saavia vanhuksia tulee tutuksi kirjan sivuilla. Kiva että kirjan miljöönä ja päähenkilöinä on vaihteeksi vanhukset ja kotihoito! Tämä oli oikein kiva kirja.

Douglas Preston & lincoln Child; Sininen Labyrintti

 Kun dekkarin ei ole tarkoituskaan olla ihan täysillä uskottava ja kun haluaa vähän enemmän kiehtovaa jännitystä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, silloin kannattaa tarttua Pendergastiin. Tämä osa oli mielestäni taas vähän parempi kuin välivaiheen notkahdukset. Erikoisagentti Pendergast oli elementissään. Hänen ovensa taakse ilmestyy vainaja, vanha tuttu. Ruumiinavauksessa vainajan vatsasta löytyy harvinainen jalokivi, turkoosi, joka on lähtöisin suljetusta kaivoksesta. Siitä käynnistyy huikea ajojahti. Hyvin nautinnollinen lukukokemus taas kerran.

Eppu Nuotio; Hopeamedaljonki

 Helppo kevytdekkari Rakel Oksasta, joka remontoi vanhaa asuntoa ja löytää johtolankoja vanhaan mysteeriin. Kirjassa eletään kahta eri aikaa, Rakel Oksan tätä päivää ja toisaalla kesää 1975, jolloin kolmen ystävän porukka yrittää selvitä arkielämän kipeistä tapahtumista. Pidin tästä osasta ehkä enemmän kuin kahdesta aikaisemmasta Rakel Oksa-kirjasta. Toivottavasti sarja jatkuu.

Lone Theils; Noitapoika

 Noitapoika on kolmas osa Nora Sand -sarjaa. Nora on tanskalaisen lehden Lontoon-kirjeenvaihtaja ja juttu koskee tällä kertaa tanskalaisen tosi-tv-tähden ja venäläisen oligarkin avioeroa, jossa sotkua ja epäsopua aiheuttaa yhteisen lapsen huoltajuus. Kuulemma kaikille Nora Sandin seikkailuille on pohja jossain oikeassa rikostapauksessa. Noitapoika perustuu tapaukseen, jossa Thames-joesta löytyi vuonna 2015 pienen pojan päätön ruumis, jonka kaulassa riippui kananluista tehty kaulanauha. Mietin miten kaulanauha pysyy kaulassa ilman päätä. Siis hei, tottakai mietin, eikö kaikki mieti?

Jos en ole ihan väärässä, taitaa telkkaristakin tulla joku Nora Sand-sarja tällä hetkeää, tai ainakin vähän aikaa sitten. En tullut katsoneeksi, mutta jos niitä vielä näkisi jälkikäteen, niin ehkä korjaisin asian.