maanantai 19. elokuuta 2024

Juli Zeh; Yli-ihmisiä


 Dora muuttaa koiransa kanssa maalle, jossa ei julkinen liikenne kulje ja jossa joka paikkaan on pitkä matka. Naapurustossa asuu vähintään omituisia ihmisiä, joiden kanssa on kitkaa. Kuitenkin naapureista tulee Doralle tärkeitä. Jostain naapureista tärkeämpiä kuin toisista. Yli-ihmisiä oli erikoinen kirja. Tässä käsiteltiin ystävyyttä, yhteiskuntaa ja politiikkaakin. Kansallissosialismia. Ihmisten ennakkoluuloja toisiaan kohtaan. Kaikkea tätä lämpimällä ja empaattisella otteella. Erikoisesti pidin siitä, että tämä saksalainen kirja oli niin erilainen kuin vastaavat amerikkalaiset kevyet ihmissuhde-hömpät. Vakavammin otettava ja asiallisempi.

torstai 15. elokuuta 2024

Shari Lapena; Hyvä naapuri


 Oi vitsi, tämä oli jännittävyydessään ihan huippuluokkaa. Mahtavan koukuttava mysteeri. Kaksi pariskuntaa viettää iltaa toisen pariskunnan asunnossa. Naapuriin on jätetty pikkuvauva yksin nukkumaan itkuhälyttimen kanssa ja vanhemmat käyvät säännöllisin väliajoin katsomassa, että vauvalla on kaikki hyvin. Illanvietto jatkuu. Kun ilta päättyy ja vanhemmat palaavat kotiin, vauva onkin kadonnut. Voi vanhempien tuskaa. Poliisin tutkimuksissa tulee esiin toinen toistaan kummallisempia seikkoja ja tietenkin vanhempia epäillään lapsen katoamisesta. Hyvin, hyvin jännittävä kirja, jossa uudet tapahtumat heittävätkin aina häränpyllyä ja asiat saavat aivan uuden käänteen.

Joel Haahtela; Yö Whistlerin maalauksessa


 Tämä oli ensimmäinen Haahtelani ja täytyy kyllä sanoa, etten vielä oikein päässyt mukaan tähän hypetettyyn kirjailijaan. Toki aion tutustua lisää kirjailijan töihin, etten nyt ihan sentään heittänyt pyyhettä kehään. Minulle ehkä jäi hivenen epäselväksi, miksi tämä kirja on kirjoitettu. Päähenkilö matkustaa Yorkshiren rannikolle tapaamaan vanhaa ystäväänsä Sergeitä ja haluaa työstää siellä perhoskirjan vanhanaikaisella tekniikalla. Tämä jäi minulla vähän auki. Miksi haluta tehdä kirja käyttäen 1600-luvun tekniikkaa? No, päähenkilö kuitenkin haluaa ja kirja käsittelee tätä sekä ystävysten, kahden miehen, välistä toveruutta, menneisyyttä, haaveita ja kaikkea sellaista... elämää.

maanantai 12. elokuuta 2024

Jens Henrik Jensen; Gladiaattori


 Hyvä, tehokas ja toiminnallinen jatko Niels Oxen-sarjaan. Luvassa on jännitystä ja kiperiä tilanteita, kun Oxen ja Margrethe Franck selvittävät sarjamurhaajan henkilöllisyyttä. Murhaaja on tarkka-ampuja, joka surmaa survival-leirillisen sotaveteraaneja. Ruumiita tulee paljon ja henkiinjäämisestä kamppailua.

Vera Vala; Aprikoosiyöt


 Voi että luin tätä kirjaa pitkään, varmaan kuukauden päivät. Tarkoitus oli saada rentoihin kesäpäiviin joku leppoisa ihmissuhderomaani. Ja olihan tämä sellainen. Päähenkilö on suomalainen Laura, joka matkustaa Italiaan tätinsä luokse. Siellä menneisyys ja vanhempien salaisuudet, naapurisopu ja osin myös väärinkäsitykset saavat ihan uuden merkityksen. Minä en ole mikään Italia-fani, mutta sellaiset voisivat löytää tästä kirjasta vielä yhden nautinnollisen kerroksen.

tiistai 6. elokuuta 2024

Ninni Schulman; Viimeiset leikit


 Wau, nyt oli vetävä dekkari. Kuuntelin tämän osin äänikirjana ja osin lukien e-kirjaa. Päähenkilö on juuri vankilasta vapautunut ex-poliisi Ingrid Wolt, joka on menettänyt poliisioikeutensa. Hän muuttaa Taalainmaalle piiloon menneisyyttään, entistä aviomiestään ja toivoo samalla saavansa tavata tytärtään, joka on joutunut sijaiskotiin Ingridin vankilareissun takia. Ingrid aloittaa yksityisetsivänä ja saa ratkaistavakseen menneisyydessä tapahtuneen 12-vuotiaan pojan katoamisen. Kirjaa kerrotaan osin Ingridin silmin ja osin kadonneen Mattiaksen silmin. Schulmanilla on aina ollut uskomaton kyky herättää romaanihenkilönsä todella eloon, niin myös edellisessä Hagfors-sarjassa, kuin tässäkin. Tämänkin kirjan henkilöt tulivat aivan tutuiksi tunteineen ja tekemisineen. Kyllä nyt oli laadukas uuden sarjan aloitus.

Kaarina Griffiths; Meren syliin


 Kuvataitelija Kaisa Aalto matkustaa Cornwalliin maalatakseen. Siellä hän tutustuu paikallisiin ihmisiin ja viettää aikaansa pubi-porukassa kuin kunnon britti ainakin. Yhteisöä järkyttää merenneidoksi puettu ja koristeltu naisen ruumis rannikon luolassa. Poliisin mukana kylään saapuu myös toinen suomalaislähtöinen henkilö, kriminaalipsykologi. Kirjassa puhuttiin jonkin verran luonnonsuojelusta ja eettisyydestä sekä ekologiasta. Tärkeitä aiheita kieltämättä. Tämän kirjan perusteella luen mielelläni kyllä muitakin Kaarina Griffithsin kirjoja, toisaalta... minä nyt muutenkin luen kaikki dekkarit, jotka saan käsiini.