Olen lukenut Säädyllisen murhenäytelmän joskus aika nuorena äitini kehotuksesta, taisi olla yksi hänen lempikirjoistaan. Silloin muistaakseni pidin kirjasta. Onhan tämä aika klassikko ja ”tärkeä osa” suomalaista kirjallisuutta. Mutta huh – kyllä vaan oli raskas luettava, lukemiseen taisi mennä kuukauden päivät. Hämäläinen on ilmiömäisen mestarillinen kirjoittaja, mutta minullakin alkoi tulla seinä vastaan näin maalailevasta, hitaasti etenevästä ja toistavasta kielestä. Kuvailtiin huonekaluja, missä huoneissa ne olivat sijainneet, niiden väriä ja historiaa. Ihmisten ihoa kuvailtiin usein värein. Naimilla on keltaiset kädet ja keltaiset silmäluomet ja tämä mainitaan aina uudestaan ja uudestaan. Monella on iso pää. Iso pää ja sen peittona keltainen hiuskypärä. Suosittelen kirjaa sellaiselle, joka haluaa vähän haastaa itseään.
Kirjassa eletään vuosia 1938 – 1939 ja pelätään ja kauhulla seurataan Hitlerin nousua valtaan. On toisen maailmansodan aatto Suomessa, joten kyllähän tässä on jo lopun alkua. Aikakausi on silti erittäin kiehtova ja Suomessa ollaan aika naiiveja, ei uskota että Suomi joutuisi sotaan. Helvi Hämäläinen on aikalainen, kirja on kirjoitettu 1941. Kyllä näistä ihan oikeasti huomaa, milloin ajasta kirjoittaa sellainen, joka sen on elänyt ja nähnyt, vai sellainen, jolle kyseinen aika on vain luettua historiaa. Tavallaan ihan uskomaton kirja.
Helmet-haasteessa sijoitin tämän kirjan kohtaan 9. Kirjassa on konflikti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti