Virpi Hämeen-Anttila; Päivänseisaus

No nyt oli näppärä lukuromaani. Aikaisemmin olen lukenut Hämeen-Anttilalta kaksi teosta; Railon ja Muistan sinut Amandan. Päivänseisaus oli ihan toiselta planeetalta. Paljon vakavampi ja syvempi. Suorastaan sivistynyt lukukokemus. Kirjoittajan hyvä sivistystaso näkyy tässä, mutta ei niinkään noissa kahdessa aikaisemmassa. En tiedä olenko valinnut sitten aikaisemmin vääriä hämeenanttiloita, mutta olihan tässä aivan mieletön tasoero. Täytyy jatkaa ko. kirjailijaan tutustumista.

Erikoista plussaa miljöölle; kirjassa matkustetaan Hamina-Helsinki –linja-autossa ja liikutaan Kotkassa. Hyvä hyvä. En tiedä vaikuttaako se juuri katteettomasti ja väärin perustein suureen lukunautintooni. Vai miksi pidin juuri tästä Hämeen-Anttilasta niin paljon, vaikka muissa blogeissa tämä nimenomaan on ollut vähemmin pidetty. Lukkarinrakkautta? Tai ehkä vain en vielä tiedä tarpeeksi kirjailijan muista romaaneista.

Kirjan päähenkilöitä ovat Paula ja Erik, kaksi kauan sitten toisensa tuntenutta aikuista, jotka kohtaavat sattumalta linja-autossa. Erik on tullut Suomeen Englannista hoitamaan isänsä hautajaisia ja Paula on eronnut konserttiviulisti. Tämä musiikkipuoli jäi kyllä minulta vähän oman sivistystasoni ulkopuolelle. Vaikka juuri klassinen musiikki on lähes ainoata, josta pidän, niin en tunne sitä lainkaan enkä pysty sisäistämään musiikillisia asioita tai termejä. Mutta se ei haitannut.

Paulalla ja Erikillä on oman elämänsä painot matkassaan ja he ovat kuin kaksi laivaa, jotka kohtaavat avomerellä. No joo, pääsinpäs sanomaan tämän ihanan kliseen kerrankin!

Kirjan kansikin on kaunis kuin kuva. Mikä se onkin.

Anna Jansson; Vääriin käsiin

Huiii, tämä sivusi aika karmeita tapahtumia. Vääriin käsiin sisälsi väkivaltaa ja pedofiliaa, joka tuntuu olevan nyt niin päivän sana. Aihe ei kyllä hyökynyt sieltä lukijan silmille niin törkyisenä ja kuvottavana, että se olisi vaikeuttanut lukemista. Ennemminkin kirjan nykyhetkessä palattiin muistoihin vuosien taakse tähän kaikkeen ikävään. Ehdottomasti hyvä lukukokemus, vaikka näitä iljettäviä tapauksia vähän käsiteltiinkin.

Murhatuksi joutuu vanha mies, koulukuvaaja. Myös muita vanhuksia pahoinpidellään ja tapahtuma videoidaan. Syrjäytynyt nörttipoika Hugo kokee myös väkivaltaa ja katoaa lautalla.

Voi tuota menneisyyden taakkaa, sieltä kumpuaa niin paljon kaikkea pahaa painolastia.

Joy Fielding; Henkeäsalpaava

Aika jännä paketti, mutta ei ihan henkeäsalpaava. Mistä lie nimi. Tai no, viitattiin siihen kevyesti, mutta siinä kaikki. Päähenkilöinä ovat Crosbien perheen äiti ja tytär sekä murhaaja vuoronperään. En muuten arvannut murhaajaa ennen kuin ihan lopussa. Oli todella ovelasti piilotettu, jopa hieman liian, mutta oma helmasynti onkin etsiä näistä aina liiallisia järjettömyyksiä. Sehän on parasta hupia! Hihkun riemusta, kun kirjaan on kirjoitettu jotain, mitä ei voi olla tai minkä on pakko olla virhe. Ihan siksi, kun haluaisin oppia tuntemaan kirjailijan ja jään miettimään, minkälaisesta viitekehyksestä hän tulee. Miten hän käsittää asiat, mitä on kokenut, tehnyt, nähnyt. Ja kulttuurierot, nuo ihanat…!

Opettajana toimiva Sandy Crosbie perheineen on muuttanut miehensä painostuksesta uuteen kaupunkiin ja toteaa välittömästi, että miehen painostukselle oli syynsä. Tällä on toinen nainen uudessa kaupungissa. Sandy itse on opettaja ja romaanin osittaisiksi päähenkilöiksi nousevat teini-ikäiset oppilaat. Nuoriso, joka harjoittelee koulunäytelmää varten, hioo vuorosanoja ja kilpailee pääosista. Dynamiikka ylipainoisten kiusattujen, suosittujen pissisten ja don juanien kesken on näppärästi kuvailtu. Kaksi tyttöä löytyy murhattuna, pari katoaa. Kaupungin poliisissakin tuntuu olevan jotain hämärää…