Eleanorille kuuluu ihan hyvää –romaanin luin ensimmäisenä äänikirjanani. En tykännyt formaatista hirveästi, mutta se oli siedettävä. Koska minulla on on nyt kuukauden ilmainen kokeilujakso Bookbeatia, niin aion kokeilla tänä aikana lisää äänikirjoja ja niin monta kuin ehdin, että saan hyödyn koko ajasta. En kuitenkaan aio ottaa maksullista jatkoa, se on aivan liian kallis. Kuunnellessani romaania minulle tuli ajatus, että ”voi kun tämä olisi pian ohi, että pääsisin lukemaan”. Odotin aina kovasti sitä, että pääsen istumaan sohvalle kirja käsissäni tai illalla sänkyyn peiton alle mahallaan maaten ja kirja vinosti tyynyä vasten. Kuunnellulle romaanille ei tuntunut millään löytyvän aikaa. Tähän meni viikko ja yksi päivä, kuuntelu on vielä paljon hitaampaa, kuin itse lukeminen.
Eleanorin tarina oli hyvin, hyvin omituinen. Aivan kuin chick litiä ja raskasta psykologista selviytymistarinaa sekaisin. Yleensä näitä kahta ei yhdistetä näin vallattomasti. Opin kuitenkin tuntemaan Eleanorin ja pitämään hänestä kovasti kirjan pituisella tuttavuudellamme. Tuli halu kuulla, mitä hirveää Eleanorin lapsuudessa oli tapahtunut ja miten kaikki korjattaisiin. Yllätyksiä juonessa ei kuitenkaan ollut, vaikka siihen suuntaan kirja ehkä oli tarkoitettu luettavan. Aika alusta lähtien lukija jo tiesi mitä on tapahtunut ja mikä on Eleanorin ja äidin jokaviikkoisten puhelujen salaisuus.
Jos antaisin kirjoille tähtiä yhdestä viiteen, tämä olisi ehkä kolmonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti