torstai 10. elokuuta 2023

Kaspar Colling Nielsen; Euroopan kevät


 Huh, olipa erikoinen kirja. Tanskainen eliitti, johon kuuluu huippututkijoita, taiteen suosijoita ja muuta yhteiskunnan kermaa, saa mahdollisuuden muuttaa asumaan uuteen vasta perustettuun Lollandiin. Siellä suljetussa yhteisössä eletään ihan erilaista elämää, kuin muualla Tanskassa. Kirjan on varmaan tarkoitus herättää myös ajatuksia siitä, että kaikella on aina kaksi puolta. On saalistajia ja saalistettuja ja hyvän ja pahan välinen raja heittää aina täysympyrän riippuen siitä, kuka asiaa tarkastelee. Ja kun haluaa tehdä hyvää, samalla voikin aiheuttaa jollekin pahaa. Kirjassa oli myös omituisen paljon seksiä ja hyvin merkillinen aika vastenmielinen seksisuhde, jolla ei ollut tavallaan mitään merkitystä, sillä asialle ei  annettu mitään selitystä. Pidin kuitenkin kirjasta paljon enemmän, kuin olin kuvitellut, vaikka ihan alku tuntui vielä tahmealta. Yleensä scifi ei ole minun juttuni, siksi yllätyin. Kirjan kansikuva on henkeäsalpaavan kaunis!

Helmet-haasteessa: 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta

KM-haasteessa: 40. Kirja, josta et uskonut pitäväsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti