torstai 18. huhtikuuta 2013

Simon Beckett; Multiin kätketyt




Simon Beckett on mielestäni niitä kirjailijoita, jotka eivät ainakaan paranna kirjallisia suorituksiaan vuosien kuluessa. Tämä oli nyt neljäs lukemani Beckett ja paras tästä sarjasta on ollut kirja numero 2 eli Luihin kirjoitettu. Mitään huippua nämä eivät mitkään ole, mutta lukemisen arvoisia kyllä. Näissä mennään aika yli-inhimillisiin suoritteisiin ja epäuskottaviin seikkoihin, enkä oikein tiedä, pitäisikö niihin vaan suhtautua sormien läpi. Kun tarpeeksi hulluksi menee, siihen ei voi vakavasti kiinnittää huomiotakaan. Pitäisikö dekkareiden sitten olla jalat maassa –sarjaa, joissa ei tapahdu mitään epäuskottavaa?
Multiin kätketyt toi mieleeni Pendergast-dekkarin Kuoleman asetelma. Kummassakin on maanalaisia luolia, joissa pahantekijä lymyilee. Ihan oikeasti, haloo: ei tuollaisia ole =). Tai siis on niitä luolia, mutta… Kummassakin on yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt ”hirviö”, murhaaja, jota kohtaan herätetään lukijan myötätuntoa kertomalla surkeasta lapsuudesta ja kiusaamisesta, minkä seurauksena vammainen tai epänormaali lapsi on muuttunut hirviöksi.  Aina niin tämä sama laulu. No mutta hei, pitäisikö minun sitten lopettaa nämä dekkarit, jos en tätä samaa kestä =). Ei, en lopeta vielä, dekkarit ovat niin ihanaa pakoa arjesta.
Inhosin kirjan Sophieta. Että voi olla inhottava akka. Ja tyhmäkin vielä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Håkan Nesser: Kotiinpaluu



Nessereiden ihmeellinen tunnelma ei häiritse enää niin paljon, kuin alussa. Kotiinpaluu alkaa siitä, kun kaksi murhaa tehnyt murhaaja vapautuu vankilasta ja sitten katoaa. Lähes vuotta myöhemmin hänetkin löydetään murhattuna ja silvottuna. Nesser apureineen alkaa selvittää myös vanhoja murhia: onko joku kostanut murhaajalle vai onko muinoin tuomittu sittenkään oikea syyllinen? 

Tämä oli sellainen kirja, jonka läpi solui aikaa tappaakseen. Selvästi kaurapuuroa.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pirkko Arhippa: Komisarion kirjelaatikko

Totesin jo edellistä ja ensimmäistä Arhippaani lukiessa, että juoni oli agathachristiemäinen. No tätä christiemäisempää ei kyllä ole olemassakaan, tämä on jopa christiemäisempi kuin Christie itse =). Ihan hupaisa lukuelämys siksi.
Pieni kylällinen ihmisiä saa herjakirjeitä postilaatikkoon ja pian kirjeiden kirjoittaja löytyy surmattuna. Komisario Saarto aloittaa tutkimuksensa ja haastattalee vuoroin kutakin. Ja kyllä se murhaaja sieltä löytyy. Hih, kirja kuin höpsätys. Ja ei kun lisää =).

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Arnaldur Indriðason; Mies järvessä


Joko minä vähän totun Arlandurin tyyliin tai sitten nämä oikeasti muuttuvat paremmiksi, mutta ainakin huomaan tykkäävääni Arlandurin dekkareista koko ajan enemmin. Vaikka Mies järvessä ei ollut vasta kuin sarjansa neljäs ja olen jossain vaiheessa harpannut tämän yli ja lukenut myöhäisempiä.

Islantilaisesta järvestä löydetään miehen ruumis, joka on sidottu vanhaan neuvostoliittolaiseen salakuuntelulaitteeseen kiinni. Erlendurin tiimeineen pitää tutkia vuosikymmeniä sitten tapahtuneita asioita eikä se ole helppoa. 

Kirjassa kulkee rinnalla vanha tarina niiltä ajoilta, joilta tapahtumat saivat alkunsa. 

Oikein mukava tarina. Islanti on muuten kiva maa =).


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Leena Lehtolainen; Oikeuden jalopeura


Hilja Ilveskero ei kolahtanut minuun trilogian ensimmäisessä  Henkivartija-osassa ihan täysillä. Nyt kun tuon lukemisesta on kulunut aikaa, mietin arvostelinko kirjan kuitenkin vähän hätäisesti. Jotain vetävää siinä kuitenkin oli ja tässä Oikeuden jalopeurassa vielä enemmin. Tämä oli parempi kuin Henkivartija. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että tämä sarja on parempi kuin Maria Kallio-sarja. Toki Ilveskero on vieläkin minusta vähän epäuskottava ja liian täydellinen henkilö ja pikkuisen suututtaa kirjaan ympätty seksi. Ei se, että kirjassa olisi kuvailtu seksikokemuksia, niitä ei juurikaan ole, vaan se, että Hilja useaan otteeseen pohtii, miten häntä panettaa ja pitäisi iskeä joku yhdenillanjuttu. Eihän kirjoissa kuvailla (yleensä) sitäkään, miten henkilöä kusettaa ja hänen tekisi mieli mennä kuselle tai miten kutittaa ja tekisi mieli raapia. Tunnustan jälleen kerran inhoavani romaani-seksiä. En halua lukea siitä (siksi muuten dekkarit ovat aika turvallinen valinta =)). Lehtolainen haluaa jostain kumman syystä tehdä Hiljasta maskuliinisen. Hiljahan pukeutuu myös valeasuiseksi mieheksi. Hän on perinteisessä miesten ammatissa, kantaa miehistä asetta, on käynyt henkivertija-opiston, tarvittaessa ampuu uhkaajaa, antaa seksihaluillensa periksi, harrastaa irtoseksiä ja ryyppääkin joskus rämäpäisesti, kuten miesten on totuttu tekevän kirjallisuudessa. Tällainen korostaminen on jotekin läpinäkyvää ja herättää minussa kysymyksen, miksi.Osaltaa sen tietysti tuo kirjaan vauhtia ja vaaraa.
No mutta kirjan juoni ja juttu oli oikein jännittävä, kyllä sen kolmannenkin vielä aion lukea.
Jälleen kerran Hilja Ilveskeron hahmo tuo mieleeni tappajan näköisen miehen, eli Viktor Kärpän, tuon Röngän huikean romaanihahmon. 

torstai 4. huhtikuuta 2013

Tess Gerritsen; Jääkylmä

Melkein minusta tuntuu, että Jääkylmä oli paras Gerritsenin kirjoista, vaikkakin niistä varhaisimmista on tosiaan niin kauan aikaa, etten tiedä miltä ne tuntuisi lukea nykyään. Jääkylmässä oli ihana "haaksirikko-teema", sellainen viehättää aina. Seurue joutuu eristyksiin milloin mihinkin olosuhteisiin. Tällä kertaa lumen ja talvimyrskyn takia talviseen kylään. Yksi joukosta on haavoittunut ja tarvitsee lääkintää. Pitää etsiä lääkkeitä, tehdä päätöksiä hoidosta, ottaa huomioon miten tulla toimeen vaikeissa olosuhteissa... aina niin jännittävää!
Oman hauskan lisänsä tähän toi se, että Jääkylmä oli toinen kirjavalintani pääsiäisen mökkireissulle. Istuimme siellä jääkylmässä talvisessa hirsimökissä ja yritimme lämmittää kämppää, kun yöpakkaset laskivat pahimmillaan -15 asteeseen. Ja katselimme sivupöydällä lepäävää kirjan selkämystä, jossa luki jääkylmä... Jossain vaiheessa käänsin kirjan toisin päin =).

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Lee Child; Tappotahti



En oikein tiedä, miksi tartuin tähän kirjaan, oli kai vain äkkiä saatava pääsiäislukemista mökille ja kai tämän kansi näytti jotenkin herkulliselta. Ja takakansi lupaa hyvää; Jack Reacher,  sotilasmajuri evp, saapuu syvän etelän pikkukaupunkiin ja joutuu saman tien pidätetyksi murhasta. 

Vauhti on huima ja ruumiita tulee enemmän kuin koskaan. Eipä tätä voi syvällisyydestä ja hienotunteisuudesta tai uskottavuudestakaan syyttää. Tämän täytyy olla jotain mies-juttuja, testosteroni-dekkaria. Raakaa voimaa, yli-inhimillisen taitava päähenkilö, joka tappaa neljä tai viisi pahista tuosta vaan. Eikä joudu mistään tilille, koska puolustaa vain henkeään tai poliisiystävänsä henkeä =). Tosi uskottavaa. Mutta oikein huikeaa iloittelua. Olipas hengästyttävä kokemus.

Aluksi oli vaikea tottua tekstin tyyliin, joka koostui lähes pelkistä päälauseista: "Hetken aikaa oli hiljaista. Vain vaimeaa surinaa. Ilmastointi, valot tai tietokone. Tai nauhurin hidasta hyrinää... Painoi toistonäppäintä. Kuuli kyntensä napsahduksen. Nyökkäsi. Kelasi taas alkuun..." Mutta kuten sanoin: miehille tarkoitettua yksinkertaista tekstiä?