Lukupäiväkirjani, kirjojen herättämiä ajatuksia ja muuta kirjallista pulinaa.
sunnuntai 15. syyskuuta 2024
Maria Adolfsson; Välttämätön paha
Ihana Doggerland-sarja jatkuu. Karen Eiken Friis saa tehtäväkseen etsiä kadonnutta taiteilijaa, Raymond Ossea. Ei tiedetä, onko Osse lähtenyt vapaaehtoisesti, joutunut rikoksen uhriksi, tehnyt itsemurhan vai mitä on tapahtunut, mutta värikäs perhe hänellä ainakin on. On nykyistä ja entistä ja tulevaakin vaimoa, jotka kaikki kyräilevät toisiaan. Onko joku heistä syyllinen. Ja jos, niin mihin. Ihastuttavaa jännitystä jälleen.
maanantai 9. syyskuuta 2024
Marianne Cedervall; Varjo yössä
Tätä kutsuisin ehkä pehmodekkariksi, sellainen hyvänmielen tarina on kyseessä, vaikka ruumiita ja murhia tähän tietenkin mahtuu, kuten dekkariin kuuluukin. Päähenkilö on Anki, joka on jäänyt leskeksi ja muuttaa Tukholmasta Gotlantiin ja haluaa toteuttaa unelmansa hankkimalla hevosia. Tämä konsepti toimii aina. Haaveet, maalle muutto, elämän leppoistaminen - kukapa meistä ei siitä haaveilisi? Tällaisiin tarinoihin on ihana upota. Ankin asettuminen uuteen kotikyläänsä ei vaan käy ihan leppoisasti, sillä hänen puutarhastaan löytyy ruumis. Cedervall herättää Mullvaldsin kylän ihmiset eloon, kun Anki ja ex-poliisi Tryggve etsivät murhaajaa.
Tuire Malmstedt; Luusaari
Luusaari on neljäs osa Matilda Metso/Elmo Vauramo -sarjaa. Tämä on ihan huippulaatuista suomidekkaria. Tässä kirjassa työpari etsii kadonneita nuoria. Poliisilaitokselle alkaa tulla postitse valokuvia kadonneista. Kuvat on varustettu tekstillä "elossa, vielä". Poliisille tulee kiire etsinnöissä. Sitten katoaa vielä Elmon seurustelukumppani ja se ymmärrettävästi ajaa Elmon nurkkaan. Hyvin jännä ja mukaansatempaava tarina. Elmon ratkaisua muuttaa asumaan "konttiin" jäi vähän hämäräksi.
maanantai 19. elokuuta 2024
Juli Zeh; Yli-ihmisiä
Dora muuttaa koiransa kanssa maalle, jossa ei julkinen liikenne kulje ja jossa joka paikkaan on pitkä matka. Naapurustossa asuu vähintään omituisia ihmisiä, joiden kanssa on kitkaa. Kuitenkin naapureista tulee Doralle tärkeitä. Jostain naapureista tärkeämpiä kuin toisista. Yli-ihmisiä oli erikoinen kirja. Tässä käsiteltiin ystävyyttä, yhteiskuntaa ja politiikkaakin. Kansallissosialismia. Ihmisten ennakkoluuloja toisiaan kohtaan. Kaikkea tätä lämpimällä ja empaattisella otteella. Erikoisesti pidin siitä, että tämä saksalainen kirja oli niin erilainen kuin vastaavat amerikkalaiset kevyet ihmissuhde-hömpät. Vakavammin otettava ja asiallisempi.
torstai 15. elokuuta 2024
Shari Lapena; Hyvä naapuri
Oi vitsi, tämä oli jännittävyydessään ihan huippuluokkaa. Mahtavan koukuttava mysteeri. Kaksi pariskuntaa viettää iltaa toisen pariskunnan asunnossa. Naapuriin on jätetty pikkuvauva yksin nukkumaan itkuhälyttimen kanssa ja vanhemmat käyvät säännöllisin väliajoin katsomassa, että vauvalla on kaikki hyvin. Illanvietto jatkuu. Kun ilta päättyy ja vanhemmat palaavat kotiin, vauva onkin kadonnut. Voi vanhempien tuskaa. Poliisin tutkimuksissa tulee esiin toinen toistaan kummallisempia seikkoja ja tietenkin vanhempia epäillään lapsen katoamisesta. Hyvin, hyvin jännittävä kirja, jossa uudet tapahtumat heittävätkin aina häränpyllyä ja asiat saavat aivan uuden käänteen.
Joel Haahtela; Yö Whistlerin maalauksessa
Tämä oli ensimmäinen Haahtelani ja täytyy kyllä sanoa, etten vielä oikein päässyt mukaan tähän hypetettyyn kirjailijaan. Toki aion tutustua lisää kirjailijan töihin, etten nyt ihan sentään heittänyt pyyhettä kehään. Minulle ehkä jäi hivenen epäselväksi, miksi tämä kirja on kirjoitettu. Päähenkilö matkustaa Yorkshiren rannikolle tapaamaan vanhaa ystäväänsä Sergeitä ja haluaa työstää siellä perhoskirjan vanhanaikaisella tekniikalla. Tämä jäi minulla vähän auki. Miksi haluta tehdä kirja käyttäen 1600-luvun tekniikkaa? No, päähenkilö kuitenkin haluaa ja kirja käsittelee tätä sekä ystävysten, kahden miehen, välistä toveruutta, menneisyyttä, haaveita ja kaikkea sellaista... elämää.
maanantai 12. elokuuta 2024
Jens Henrik Jensen; Gladiaattori
Hyvä, tehokas ja toiminnallinen jatko Niels Oxen-sarjaan. Luvassa on jännitystä ja kiperiä tilanteita, kun Oxen ja Margrethe Franck selvittävät sarjamurhaajan henkilöllisyyttä. Murhaaja on tarkka-ampuja, joka surmaa survival-leirillisen sotaveteraaneja. Ruumiita tulee paljon ja henkiinjäämisestä kamppailua.
Vera Vala; Aprikoosiyöt
Voi että luin tätä kirjaa pitkään, varmaan kuukauden päivät. Tarkoitus oli saada rentoihin kesäpäiviin joku leppoisa ihmissuhderomaani. Ja olihan tämä sellainen. Päähenkilö on suomalainen Laura, joka matkustaa Italiaan tätinsä luokse. Siellä menneisyys ja vanhempien salaisuudet, naapurisopu ja osin myös väärinkäsitykset saavat ihan uuden merkityksen. Minä en ole mikään Italia-fani, mutta sellaiset voisivat löytää tästä kirjasta vielä yhden nautinnollisen kerroksen.
tiistai 6. elokuuta 2024
Ninni Schulman; Viimeiset leikit
Wau, nyt oli vetävä dekkari. Kuuntelin tämän osin äänikirjana ja osin lukien e-kirjaa. Päähenkilö on juuri vankilasta vapautunut ex-poliisi Ingrid Wolt, joka on menettänyt poliisioikeutensa. Hän muuttaa Taalainmaalle piiloon menneisyyttään, entistä aviomiestään ja toivoo samalla saavansa tavata tytärtään, joka on joutunut sijaiskotiin Ingridin vankilareissun takia. Ingrid aloittaa yksityisetsivänä ja saa ratkaistavakseen menneisyydessä tapahtuneen 12-vuotiaan pojan katoamisen. Kirjaa kerrotaan osin Ingridin silmin ja osin kadonneen Mattiaksen silmin. Schulmanilla on aina ollut uskomaton kyky herättää romaanihenkilönsä todella eloon, niin myös edellisessä Hagfors-sarjassa, kuin tässäkin. Tämänkin kirjan henkilöt tulivat aivan tutuiksi tunteineen ja tekemisineen. Kyllä nyt oli laadukas uuden sarjan aloitus.
Kaarina Griffiths; Meren syliin
Kuvataitelija Kaisa Aalto matkustaa Cornwalliin maalatakseen. Siellä hän tutustuu paikallisiin ihmisiin ja viettää aikaansa pubi-porukassa kuin kunnon britti ainakin. Yhteisöä järkyttää merenneidoksi puettu ja koristeltu naisen ruumis rannikon luolassa. Poliisin mukana kylään saapuu myös toinen suomalaislähtöinen henkilö, kriminaalipsykologi. Kirjassa puhuttiin jonkin verran luonnonsuojelusta ja eettisyydestä sekä ekologiasta. Tärkeitä aiheita kieltämättä. Tämän kirjan perusteella luen mielelläni kyllä muitakin Kaarina Griffithsin kirjoja, toisaalta... minä nyt muutenkin luen kaikki dekkarit, jotka saan käsiini.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









