Karin Slaughter; Pelon huone

Luin vuosi sitten Will Trent –sarjan ensimmäisen dekkarin Triptyykin ja ihmettelin jo silloin kovasti, miten dyslektikko (jonkinlainen lukihäiriö, josta kärsivä ei osaa lukea tai kirjoittaa) pystyy olemaan poliisi ja suorittamaan ammattitutkinnon. Ja herättihän se paljon muitakin kysymyksiä. Nämä kysymykset ja ihmettelyn aiheet eivät kaikonneet vieläkään, päinvastoin. Pelon huoneessa dyslektikko-Willin ongelmat tulivat oikeastaan vielä enemmin esiin. Täytyy sanoa, että erikoinen valinta kirjailijalta valita päähenkilökseen poliisi, joka ei osaa lukea. Varsinkin kun kirjailija itsehän on sanojen ja kirjoitetun kielen ammattilainen. Erikoinen ratkaisu hakea ihmistyyppi näin kaukaa. 

Murhatutkimuksena Pelon huone oli kuitenkin kiinnostava ja onneksi kirjasta oli perusdekkaria paksumpi, siitä pidän. Amerikkalaisesta poliisilaitoksesta en saanut taaskaan mitään kovin mairittelevaa kuvaa. Kirjan perusteella siellä peruspoliisi on korruptoitunut (kaikkihan huumerahoista vetää välistä!), sovinisti (totta kai naispoliisia pitää halveksia ja simputtaa!) ja katkera. En haluaisi uskoa tuollaista, ettäkö tavallinen kansalainen joutuisi uskomaan lain turvaamisen tuollaiselle sakille. Toivottavasti meillä ei Suomessa ainakaan…

Jatkan mielelläni kuitenkin niin Will Trent –sarjaa, kuin Slaughterin muitakin dekkareita siitä huolimatta, että en hänen luomista hahmoista varauksetta pidäkään.