sunnuntai 18. elokuuta 2013

Håkan Nesser; Carambole

Rattijuoppo ajaa nuoren pojan kuoliaaksi ja päättää paeta rikospaikalta. Yliajolle on kuitenkin silminnäkijä, joka alkaa kiristää rattijuoppoa. Sitten kiristäjä löydetään ravintolan parkkipaikalta murhattuna. Järkytyksekseen pojan yli ajanut mies saakin uuden kiristyskirjeen ja joutuu entistä syvemmälle pahuuden suohon. Miten pienistä ratkaisuista kaikki onkaan kiinni, miten niillä voikaan tuhota kokonaisen elämän, jossa ei pitänyt olla mitään moitteen sanaa.
Kirjan nimi viittaa carambole -nimiseen biljardiin, jota pelataan pussittomalla pöydällä ja kolmella pallolla. Pelissä on tärkeitä ohuet osumat pallosta toiseen, sellaiset joissa pallo vain juuri ja juuri muuttaa suuntaa. Tämä aika hyvin kuvaa kirjan tapahtumia.
Carambole oli jännittävä ja parempi kuin Nesserin moni muu. Voin suositella.

2 kommenttia:

  1. Nesserin kirjoja en ole aikaisemmin lukenut. Täytyy äkkiä tästä raapaista pari Nesser-vinkkiä ja toivoa, että kirjastosta saisi vielä tänään luettavaa työmatkalle.

    Tämän juoni kuulostaa sopivan kutkuttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lämpenin aika hitaasti Nesserille, alussa olin melkein hölmistynyt. Nyt harmittaa, kun ei ole enää montaa lukematonta nesseriä =(. Tänään kävin töistä tullessa lainaamassa taas yhden.

      Poista