tiistai 31. tammikuuta 2017

Erik Axl Sund; Lasiruumiit



Tiedättekö mitä; tämä on aivan jäätävää: luin tämän kirjan kahteen kertaan. En muistanut tästä aluksi yhtään mitään, mikä on todella omituista, kun kyseessä on kuitenkin poikkeuksellinen dekkari. Ei mitään tusinamättöä. No, ensimmäiset sivut meni ihan mitään tajuamatta, kansikuvakin on unohtunut (miten voi olla?!). Sitten noin sadan sivun jälkeen aloin ihmetellä, että ”ei hitto tää on kyllä tullut telkkarista!”. Muistin Nälkä-nimisen artistin, itseään viiltelevät ja itsetuhoiset teinit, silmäpuolen musliminaisen ja tämän kissan jopa nimeltä. Ja silti olin tuolloin vielä 110 –prosenttisesti varma, etten ole opusta lukenut. No niin vaan on minun täytynyt siinä erehtyä, sillä pakkohan minun on ollut lukea tämä aikaisemmin. Lopulta muistin murhaajankin. Ja ihan kaiken. Eikä kyseessä ole edes vanha kirja, vaan minun on täytynyt lukea tämä viime vuosina, sillä kirja on kirjoitettu 2014. En vaan ole kirjoittanut tästä mitään blogiini. Ei sikäli, että se olisi kovin vakavaa, mutta kuinkakohan muuta kirjaa olen näin jättänyt bloggaamatta!

Lasiruumiit oli ehkä parempi kuin Sundin aikaisempi Varistyttö-trilogia. En pitänyt sen lesbotutkijasta lainkaan, mutta nyt puikoissa oli Jens Hurtig. Hurtigin huolena oli teini-ikäisten itsemurha-epidemia. Nämä ovat kuunnelleet Nälkä-artistin tuottamaa itsemurhamusiikkia tappaessaan itsensä. Melkein kuin yhteisöllistä harhaa. Aika ovelaa. Hyvin jännä kirja, mukavat lyhyet luvut. Erittäin nopealukuinen.Sen verran verta ja kipua, että vähän myös vastenmielinen.

2 kommenttia:

  1. Lasiruumiit oli minusta(kin) noin sata kertaa parempi kuin koko Varistyttö-sarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti suuntaus jatkuu. Ehkä Varistyttö -trilogia oli vain alun hapuilua ja sen jälkeen päästiin asiaan.

      Poista