sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Roslund & Hellström; Kaksi soturia



Luin tätä kirjaa varmaan kolme viikkoa. Ensin viikon ennen joulua, sitten jouluviikon ja vielä vuodenvaihteen jälkeenkin. En tiedä onko mikään kirja ollut yhtä pitkä ja vastenmielinen. Olin sata kertaa heittää tämän sikseen, mutta aina vaan jatkoin sinnikkyydellä. Kirja parani ehkä loppuaan kohden sen verran, että koko ajan alkoi tuntua todennäköisemmältä ja todennäköisemmältä, että pystyn lukemaan sen loppuun kaikesta huolimatta.
Siis kaikesta sellaisesta kuvottavasta huume-, vankila- ja väkivaltamaailmasta huolimatta. Inhottavasta alamaailmasta, jonka olemassolosta en edes halua tietää mitään. Tällaisten romaanien takia niistä on pakko tietää. Päällimmäiseksi tuntemukseksi jäi ehkä vain suru ja masentava fiilis. Tällaista voi olla. Tällaisia huumelähiöitä, 9-vuotiaita huumekauppiaita, murhaajia, tappajia, koiria huumekämpissä, kidutusta, huumeiden salakuljetusta ja verta, rupia, katkottuja luita, polviin ammuttuja luoteja, huorittelua, likaa, epätoivoa, raskauksia huumeluolissa, vankilassa syntyneitä vauvoja. Missä ihminen meni vikaan?
Varsin kurja valinta vuoden viimeiseksi kirjaksi.

2 kommenttia:

  1. Voi harmi. Ehkäpä tämän vuoden loppuun voit jo valmiiksi suunnitella jonkin mukavan kirjan, josta jää hyvät muistot. Luin itse vuoden viimeisenä kirjana Eeva Kilven Noidanlukon, lyhyt novellikirja lapsen näkökulmasta. Kaunista. Kirja oli omasta kirjahyllystä ja se oli ihan ex-tempore ajatus lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehdottomasti seuraavaksi hyvän mielen kirjoja =). Tuo sinun valintasi voisi olla juuri sopiva.

      Poista