tiistai 9. helmikuuta 2021

Stefan Ahnhem; X tapaa kuolla


X tapaa kuolla oli hirveän hyvä jatko-osa sarjan edelliselle osalle, Motiivi X:lle. Fabian Risk ja Molander ovat edelleen tukkanuottasilla, ja tällä kertaa heidän epäsopuisa suhteensa saa eräänlaisen kliimaksinsa. Jännitystä ainakin piisaa, jos ei niin uskottavuudesta väliä.

Motiivi X:stä tuttu tappaja jatkaa silmitöntä sarjamurhailuaan, jossa arpanopat sanelevat hänelle, mitä ja milloin ja miten pitää kulloisenkin murhan kohdalla toimia. Tämä oli kyllä ihan huippuerikoinen ja –hauska ratkaisu. Ehkä enemmin olisin kuitenkin odottanut selvitystä murhaajan menneisyydestä ja lapsuudenaikaisista kokemuksista. Vähän viitattiin erikoiseen lapsuuskotiin, josta noppaleikki olisi peräisin, mutta tämän lapsuusperheen esittely jäi hieman kesken, vaikka siellä vierailtiinkin ja vanhempia haastateltiin. Jälleen. Heiltä oli jo yksi lapsi saanut surmansa, ja nyt toinen paljastuu sarjamurhaajaksi...

Kirjan tapahtumat sijoittuvat osin Ruotsiin ja osin Tanskaan. Tanskan pisteessä seurataan myös poliisipäällikkö Kim Sleiznerin ja eronneen poliisin Dunjan hiiri ja kissa leikkiä, mutta se jää vielä kirjan lopussa kesken.


Helmet 2021 –haasteessa: 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
ja
Popsugar 2021 –haasteessa: 32. A book whose title starts with “Q,” “X,” or “Z”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti