tiistai 29. marraskuuta 2022

Seppo Jokinen; Koskinen ja taikashow

 


Komisario Koskisia sieltä sarjan alkupäästä. Kirja on julkaistu vuonna 1999. Koskinen ja taikashow on vähän erilaisempi Koskis-dekkari, sillä tässä hypätään Ruotsin risteilylle ja kiertävän taikurin mukaan laivalle. Koskinen on "lomalla" eikä silti pysy erossa murhatapauksista. Aikaisempi taikurin avustaja on tehnyt itsemurhan ja heittäytynyt junan eteen. Sattumalta Koskinen tutustuu tähän Mister Magic -nimiseen estraditaiteilijaan. Oma avioliitto natisee liitoksissaan, on vain helpotus päästä välillä pois kotoa. Pahaksi onneksi Koskinen joutuu itsekin epäillyksi laivalla sattuneesta murhasta.

Kirjassa käsitellään myös toista surmatyötä, lähinnä kollegan Pekin toimesta. Nuori mies löytyy surmattuna ja jostain kumman syystä tämän taskusta löytyy lappu, johon on kirjoitettu Koskisen vaimon yhteystiedot. Tämä on muuten mielenkiintoinen sattuma: 10 - 15 kirjaa myöhemmin näin tapahtuu jälleen. Siipirikkoiset -kirjassa surmatun taskusta löytyy niin ikään lappu, johon on kirjoitettu Koskisen yhteystiedot. Mitä tästä opimme? Kannattaa välttää kantamasta taskussa lappuja, joissa on ihmisten osoitteita ja puhelinnumeroita, koska silloin todennäköisesti tulee surmatuksi.

2 kommenttia:

  1. Vielä on Koskiset kokematta. Kiva olisi yrittää, mutta jos se eka onkin hyvä ja sitten onkin tolkuton määrä jatko-osia odottamassa lukemistaan... :D Vähän pelkään nykyään sarjojen aloittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, niinhän siinä voi käydä =). Mutta minusta Koskiset eivät alussa olleet ollenkaan niin hyviä, kuin nyt uudemmat kirjat.

      Poista