torstai 13. heinäkuuta 2023

Ann Rosman; Arvoitus pinnan alla

 

Pidin tätä  Karin Adler-sarjan dekkaria vähän sekavampana kuin aikaisempia sarjan kirjoja. Näissä kuljetaan aina vähintään kahdessa aikatasossa ja ne liittyvät yhteen vain hyvin löyhästi. On tavallaan sääli, että kahdesta eri juonesta tehdään vain yksi dekkari, kun kirjailija selvästi osaisi ja voisi tehdä kaksi kirjaa: toisen kivan dekkarin ja toisen kiehtovan historiallisen romaanin. 

Palokunnan sammutusharjoituksissa palavasta talosta löytyykin yksi ylimääräinen ruumis, jonka ei pitänyt olla siellä. Kyseessä on mies, joka on työntänyt nokkansa moneen eri paikkaan ja hankkinut paljon vihamiehiä. Ja saanut vahingossa ehkä tietää loistohotellin kiinteistökaupan ympärillä tapahtunutta vehkeilyä.

Ja sitten tämä käännös! Pöyristelin sitä jo lukiessani ja osuipa sitten FB-palstalla silmään, että muut olivat kauhistelleet samaa. Esimerkki: kirjan päähenkilö harmitteli kun ei saanut pelkällä lämpimällä vedellä pestyä pois vesitiivistä ripsiväriä. Vesitiivistä! Ripsiväri voi olla vedenpitävää tai vedenkestävää, mutta ei vesitiivistä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti