lauantai 28. lokakuuta 2023

Terttu Autere; Kuolema Eedenissä


 Kuolema Eedenissä on toinen osa lääninetsivä Kuikan murhatutkimuksia. Kirjassa eletään 1930-lukua ja tapahtumat sijoittuvat täysihoitola Eedeniin. Kirjan alussa tutustutaan lomailijoihin. Nämä meinasivat mennä minulta sekaisin siitä huolimatta, että alkulehdillä oli henkilöluettelo. Sitä joutuin selaamaan tiuhaan. Pidemmälle edetessä ihmiset alkoivat vähän selventyä ja saada persoonaa. Yksi majoittujista löydetään murhattuna. Lääninetsivä Kuikka joutuu kaivamaan syyllistä vanhojen henkilökohtaisten suhteiden ja menneisyyden tapahtumien avulla. Nostalginen pikkukiva dekkari, jossa jotenkin aikakausi häviää. Kirja voisi lähes tulkoon sijoittua vaikkapa 50-, 70- tai 90-luvulle. Tähän pitäisi nyt jotenkin saada se 30 -luku olemaan enemmin läsnä (vrt. Virpi Hämeen-Anttilan 20-luvun dekkarisarja Björkistä). Mietin olisiko 30-luvulla ollut sopivaa kahden naimattoman nuoren neitosen majoittuvan kahdestaan rantahotelliin ilman esiliinaa. Vieraat, miehet ja naiset, liikkuivat hotellin julkisissa tiloissa välillä uima-asuissa ja kylpytakeissa.  Ei ainakaan hienostopiireissä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti