Sisarta on kehuttu aika paljon ympäri nettiä, mutta ei tämä niin kauhean intohimoisen ihanana minulle auennut. Kätevä näppärä ehkä, mutta siinä kaikki. Juoni menee vähän siten, että Beatricen sisar katoaa ja Beatrice lentää toiselta puolelta maapalloa selvittämään katoamista. Beatrice on jotenkin nolon lapsellinen ja itsepäinen ja hänen suhteensa muihin ihmisiin on aivan omituinen. Se on ärsyttävää, en yhtään tykkää kirjan päähenkilöstä ja se on vähän vaivaannuttavaa. Pidin enemmin Luptonin romaanista Mitä jäljelle jää.
Lukupäiväkirjani, kirjojen herättämiä ajatuksia ja muuta kirjallista pulinaa.
keskiviikko 26. lokakuuta 2016
maanantai 19. syyskuuta 2016
Roslund & Helström; Kolme sekuntia
Jei! No nyt päästiin asiaan. Edellisen lukemani (Tyttö katujen alta) Roslund&Helströmin jälkeen olin vähän pettynyt. Tällä kertaa en ollut. Kome sekuntia oli äärimmäisen jännä!
Paula on Paula vaan silloin, kun hän elää alamaailmaan soluttautuneena huumebisneksessä. Muulloin hän on rakastava perheenisä ja ihan tavallinen mies. Paulan tehtäväksi tulee ottaa vankiloiden huumekauppa haltuunsa. Tätä varten Paulalle kirjataan järjestelmään aivan uusi menneisyys ja hänet passitetaan vankilaan. Jos hän jää kiinni, kukaan ei tunne Paulaa, virkakoneistosta ei tule apua eikä kukaan voi auttaa. Valmistelut ovat jännittäviä, mystisiä ja kutkuttavia, kun lukija ei oikein tiedä ja ymmärrä, miksi mitäkin tapahtuu.
Ihan huippu-dekkaria, mutta en ole ihastunut rikostutkija Ewert Grensin hahmoon. Eihän noin hullua miestä olekaan. Ei, vaikka vaimolle olisi mitä tapahtunut...

Pirjo Tuominen; Varjo vierellä käy
Eläkeläisruova Mailis Sarka seikkailee jälleen. No, ei juurikaan seikkaile, mutta tässäkin romaanissa seurataan hänen arkeaan ja Wallasvuo -yhtiön museohanketta. Uutta johtajaa haetaan ja hakijoina ovat toistensa pahat kilpailijat.
Wallas-museon johtajakamppailun lisäksi kirjassa paneudutaan mystisiin vanhusten kuolemiin. Toimiiko joku kuolemanenkelinä, kun joukko vanhuksia kuolee liian aikaisin.
Mukavasti kirjoitettu juoneltaan kevyt ja vaivaton tarina taas kerran Tuomiselta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016
Kate Atkinson; Hävityksen jumala
Tässäpä kirja, josta tulin oikeastaan surulliseksi.
Aikaisemmin luin Elämä elämältä –romaanissa Ursulan tarinan. Siinä annettiin
monta erilaista vaihtoehtoa sille, miten Ursulan elämä olisi voinut mennä.
Pienillä valinnoilla oli suuria merkityksiä. Jos olisinkin kävellyt tuota tietä…
jos olisinkin ollut eri paikassa…
Hävityksen jumala kertoo Ursulan pikkuveljen Teddyn
tarinan. Teddyn on elettävä elämä, josta hän oikeasti oli jo luopunut. Sodan
jälkeen. Aviomiehenä, isänä, isoisänä.
On sota. Brittipommikoneet kylvävät pommeja ja miten
pienillä resursseilla! Miten pieni osa näistä pommikoneiden lentäjistä, perämiehistä, kartanlukijoista, nuorukaisista jää henkiin. Miten
hentoisissa käsissä ja herkissä otteissa elämä onkaan.
Lopussa oli jotain epäselvää, josta en niin pitänyt, mutta muuten tämä oli aivan huikea kirja. Ajatuksia herättävä ja niin kauniisti kirjoitettu.
Nora Roberts; Pedon yö
Olen pitänyt näistä Nora Robertsin vähän vakavammin otettavista seikkailullisista romaaneista, toisin kuin kevyistä romanttisista hattaroista. Tämä oli vähän siltä väliltä. Romantiikkaa mahtui mukaan ja jännitystäkin. Ärsyttävästi kirjan kannessa on vaaleahiuksinen sankaritar, kun mielestäni kirjan Lil Chance oli kyllä mustatukkainen.
Jännitysnäytelmän miljöö on Etelä-Dakotaan perustettu villieläinpuisto, joka auttaa haavoittuneita ja lemmikkeinä pidettyjä petoeläimiä tarhaamalla nämä luonnonmukaiseen elinympäristöön. Vaikka kuinka hyvä tarkoitus, niin en pidä eläintarhoista. En tässäkään tarkoitusperässä. Olisiko kuitenkin parempi lopettaa strippiluolassa huumattuna elänyt ja varmasti täysin vinoon kasvanut tiikeri.
Lil Chance on puumanainen. Ei siten, kuten olemme tottuneet termin käsittämään, vaan Lil tuntee erikoista rakkautta nimenomaan puumiin. Ja rakastaa luontoa, rakentaa villieläinpuistoa, harmittelee raha-asioiden kanssa. Sydänten särkijänä toimii Coop. Mitenköhän rakkaustarinan käy... varsinkin kun seudulla vaanii mielipuoli vainoaja...
Erikoista: fanaattisena lintuihmisenä sain erikoisia värinöitä kirjassa mainitun punarintarastaan takia. Pohjois-Amerikassa todella elää punarintarastas, vau! Olin jo pelästyä, että suomentajalle on käynyt erhe ja hän on sotkenut punarinnan ja punakylkirastaan keskenään, mutta onneksi näin ei ollut. Olen aina intohimoisen valmis ottamaan kaikki lintu-uutiset ja lintuopit vastaan.
Roslund & Hellström; Tyttö katujen alta
Komisario Ewert Grens saa tutkittavakseen maan alla
elävien katulasten ja siellä muiden majaa pitävien keskuudessa tapahtuneen murhan. Ja
tapauksen kanssa samaan aikaan torin laidalle ajaa linja-auto, josta purkautuu
ulos montakymmentä kieltä osaamatonta ulkomaalaista lasta. Mikä on näiden
lasten selitys, kotimaa, kohtalo ja tulevaisuus. Siinäpä koko
poliisilaitokselle vähän kummasteltavaa.
Tyttö katujen alta –dekkarissa ei ollut sellaista
mukaansa tempaavaa otetta, kuten dekkareissa toivoisi olevan. Tämä oli hivenen
kuiva ja tökkivä kertomus. Onneksi kirjailijan seuraava opus sitten olikin jo
parempi. Hm, vaikka se taisi kyllä ajallisesti sijoittua ennen tätä kirjaa. Täytyy
vain toivoa, että kehitys olisi jatkossa parempaan suuntaan.
En tykännyt tämän romaanin kurjuudesta, huumeista, katulapsista, likaisuudesta, pakokaasuista, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lääkkeiden väärinkäytöstä, tulipaloista, kaikesta ällöttävästä ja kuvottavasta. Jos oikeasti halutaan kirjoittaa romaani kaikesta tästä, sen tulisi olla tuhatsivuinen opus, ei mikään kevyt dekkari, jossa niihin paneudutaan vain sivulausein.
Douglas Preston & Lincoln Child; Pendergast; Pimeyden pyörä
Pimeyden pyörä ei yltänyt lähellekään parhaimpia ja aikaisempia Pendergast-sarjan romaaneita, tämän luki melkein pitkin hampain. Nyt alkaa takki olla tyhjä. Ehkä kirjailijakaksikon pitäisi kehittää jotain aivan muuta.
maanantai 22. elokuuta 2016
Håkan Nesser; Pikku-Burman teurastajatar
Barbarotti on kohdannut oman elämänsä tragedian. Surun ja masennuksen hoitoon poliisilaitoksella on tarjota hänelle vanha murhajuttu tutkittavaksi. Tokkopa tuo tuosta ikinä selviää, mutta onpahan jotain näplättävää Barbarottilla.
Vaan niin vie tutkinta miestä ja lukijaa tummasävyisessä, hitaahkossa juonenkuljetuksessa luvusta seuraavaan. Pikku-Burman teurastajatar tappoi ja paloitteli miehensä vuosikymmeniä sitten ja istui tästä teostaan vankilatuomion. Uusi murha avaa vanhat tutkintalinjat, perhehelvetin, pelon, raadollisuuden ja ihmisen avuttomuuden tunteet. Sääli ihmistä, monella tapaa.

torstai 11. elokuuta 2016
Pirjo Tuominen; Muistatko Marjatan
Kepeä murhatarina Mailis Sarkalle Saimaan kesäisille rannoille ja Mailisin historiaan. Tässä palataan 50-luvulle ja silloin tapahtuneeseen onnettomuuteen, joka ei ehkä ollutkaan onnettomuus. Niin eikä se jää viimeiseksi. Tähän kirjaan en jotenkin vain oikein päässyt kiinni, lukihan tuon, mutta en saanut siitä mitään. Vähän jotain kliseistä jännityksen yritelmää, mutta...
Torey Hayden; Viattomat
Viattomat ei olekaan tosipohjainen tarina, kuten useimmat Haydenin kirjoittamat järkyttävät lapsien kaltoinkohteluun liittyvät romaanit. Viattomat on pelkkää fiktiota ja kas kummaa, ei ollenkaan niin vetävä ja hyytävä eikä edes niin hyvä. Voin sanoa pitäneeni tästä vähän, mutta vain vähän. Jännitystähän tässäkin yritettiin kasvattaa ja toki sitä sivuilta löytyi. Jotenkin tämä oli halpa. Jotenkin norarobertsmainen, dianechamberlain-mainen. Jotenkin kevyt.
Kirjan päähenkilöksi päätyy 11-vuotias Tennessee -poika, joka karkaa isänsä luota. Isän, joka ei ole hänestä tippaakaan kiinnostunut. Karatessaan Tennessee ei arvaa, mihin joutuukaan. Hänet kidnapataan ja sitten alkaa kurja seikkailu.
No, olihan tämä. Tämmöistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)