perjantai 28. syyskuuta 2012

Karin Fossum; Varoitus


Varoitusta lukiessani tulin kamalan surulliseksi. Yltiöempaattisena ihmisenä halusin, että kirjan tapahtumia ei saa tapahtua, ei edes kirjassa. Tuntui niin sietämättömältä kestää kaikki se paha ja nähdä se ketju, miten tapahtumat etenevät. Ei näin, ei näin, miksi niiden pitää edetä juuri noin, toisinkin voisi mennä! Ja kun mitään oikeasti hirveää ei ollut vielä tapahtunut, halusin huutaa Seis!, sillä paha aavistus jo heräsi takaraivossa. Jotain kamalaa tulee vielä tapahtumaan. Kirja oli hyytävän hyvä, vangitseva ja aika raaka. Ei niinkään verta ja suolenpätkää -tasolla raaka, vaan siten, että mikään ei ole pyhää.

Kirjan pahantekijä tekee karmeita piloja. Hän tuhoaa monen elämän. Ajattelemattomuuttaan? Pahuuttaan? Ja voi tätä nuorukaista, voi Johnnya, kunpa asiat olisivat menneet toisin jo alusta lähtien!

Tiedotusvälineissä on ollut viime aikoina paljon juttuja ihmisten tekemistä pahuuksista. Niissä jää selvästi käsittelemättä se, että uhreja on enemmän kuin vain se yksi. Myös tekijä (puhumattakaan tämän omaisista) on uhri. Kuka tietää, mitä hän on elämässään kokenut.Sukupolvien ketju jne...

Tämä kirja olisi hyvin voinut olla tapahtumaketju suoraan Iltalehden sivuilta.

Karin Fossum on yksi parhaista.

4 kommenttia:

  1. Karin on ehdottomasti yksi parhaista <3 Psykologisella tasolla hän on aivan lyömätön. Ja onnistuu kyllä pelottelemaan ilman verta ja suolenpätkiä.

    VastaaPoista
  2. Huh, kuulostaa sellaiselta kirjalta, että jätän tämän Fossumin väliin. En jaksa nyt lukea ahdistavia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin oli vähän vaikeeta tätä lukea, ainakin välillä. Tuli sellainen suunnaton voimaton tunne, kun päästi ajatukset vapaaksi. Tässä eniten sääliä herättää se itse pahantekijä, hänen elämänsä on ollut ihan kauheaa. Ei niinkään ne uhrit, joille tämän kirjan pahantekijä tekee itse omat tekosensa.

      Poista