torstai 7. maaliskuuta 2013

Simon Beckett; Kuolleiden kuiske

Oikeuslääketieteen asiantuntija David Hunter vierailee Yhdysvalloissa ja kuinka ollakaan; joutuu kesken vierailunsa osallistumaan murhatutkintaan. Pahoin mädäntynyt ja matoja kuhiseva ruumis on sidottu pöytään, mutta murhaajaksi epäilty on kuollut jo aikapäiviä sitten. Ei muuta kuin hautaa avaamaan. Kuulostaa aika railakkaalta ja vauhdikkaalta, mutta vähän jahkailun makua tässä oli. Välillä yhdysvaltalaiset kollegat olivat sitä mieltä, että britti-asiantuntijaa ei tulisi edes laskea murhapaikalle, välillä taas hänet kutsuttiin tutkimaan ruumista. David itsekin soutaa ja huopaa edestakaisin.
Kuolleiden kuiske sisältää verrattain paljon ällöttäviä kuvauksia ihmisruumiin mädäntymisestä. Hyh.
Mutta kyllä tästä lopulta kätevä murhajuttu kietaistiin. Ei ihan Kuoleman anatomian ja Luihin kirjoitetut veroinen, mutta mukiinmenevä.

2 kommenttia:

  1. En ole Beckettin kirjoja lukenut lainkaan. Suositteletko? Jos vertaa vaikka pohjoismaisiin Anna Janssonniin, Holtiin tai Camilla Läckbergiin, niin onko samaa tasoa?

    VastaaPoista
  2. Suosittelen, mutta ei ole pohjoismaisten tasoa. Mikään ei ole =)=). Toisaalta Holt on minusta epätasalaatuinen, sitäkin on parempaa ja huonompaa.

    VastaaPoista