sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kristina Ohlsson; Paratiisiuhrit

Löysin vuoden ensimmäisiksi kirjoiksi kirjastosta Ohlssonin dekkarit numero 4 ja 5. Minulta jäi nyt kolmas välistä, mutta oli pakko saada nämä sitä seuraavat lainattua, kun ne huutelivat palautettujen hyllyssä äänekkäästi.
Monessa blogissa oli haukuttu tätä lentokonekaappausteemaista Paratiisiuhria. Miksiköhän. Minä pidin tästä oikein kovasti. En ole muistaakseni lukenut koskaan mitään lentokonekaappausaiheista kirjaa, telkkarista niitä kyllä on tullut. Ehkä pikkuisen liikaa pituutta ja toistoa oli kirjalle keksitty, mutta ei häiritsevissä määrin.
Arlandasta New Yorkiin matkalla oleva lentokone kaapataan. Lennon kapteenina on Karim Sassi ja lentoperämiehenä Erik Recht - rikospoliisi Alex Rechtin poika. Melko pian käy ilmi, että Karim Sassilla on jotain tekemistä kaappauksen kanssa. Erik joutuu melkoisen paineen alaiseksi kymmenien tuhansien kilometrien korkeudella. Yhdysvallat on ilmoittanut, että heidän ilmatilaan ei ole asiaa ja terroristien kanssa ei neuvotella.
Maan kamaralla Alex ja tiimi käy kovaa kamppailua selvittääkseen tilannetta. Siviilitutkija Fredrika Bergman on jälleen mukana. Omaa osuuttaan hoitaa turvallisuuspoliisin terrorisminvastaisen yksiön johtaja Eden Lundell.

4 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut paljon moitteita tästä kirjasta ja jopa hieman häiriinnyin. Siis sen verran, että sarjan lukeminen on tyssännyt tähän, vaikka tämä ja se seuraava ovat jo hyllyssäni. Pitäisi nyt osata olla piittaamatta toisten kokemuksista ja ottaa Paratiisiuhrit rohkeasti lukuun. Kiva siis lukea vaihteeksi positiivinen miete!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan =), ei ainakaan minusta ollut mitenkään huono kirja.

      Poista
  2. Tämähän oli todella hyvä jännityskirja, kannatti lukea. Olen lukenut kaikki Ohlssonin dekkarit ja paras on viimeisin eli Daavidintähdet. Tälle vuodelle on tulossa uusi dekkari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minustakin! Ihan suotta jotkut haukkuvat tätä. Minäkin sain tuon Daavidintähdet luettua heti tässä perään, se oli tosiaan vielä mukavampi.

      Poista