keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Ann Rosman; Sukellus syvyyksiin

Sukellus syvyyksiin oli mielestäni tähän astisista Ann Rosmaneista paras. Kirja oli paksu, mutta nopealukuinen, luvut olivat sopivan pituisia. Siksi tämän lukemisessa tuli sellainen flow, jota usein toivookin. Oikeastaan yllätyin siitä, miten kovasti kirjasta pidin.
Päähenkilö on ylikonstaapeli Karin Adler, jonka seikkailuja seurattiin jo aikaisemmissa sarjan romaaneissa. Tässä hän on raskaana, mutta perhe-elämää ei nyt kuvata, sillä ruotsalaispoliisit lähtevät Orkneysaarille tutkimaan mysteeriä. On ajelehtiva purjevene, kadonnut sukeltaja ja toinen varastettu vene. Kohta rannikolle huuhtoutuu ruumis.
Taas käsitellään aikahyppyjä menneisyyteen. Aikaan, jolloin sukeltajaryhmä tutkii ja etsii uponneen hylyn kulta-aarretta.
Kirjassa kerrotaan hyvin paljon sukeltamisesta ja sen käytännöistä ja siinä esiintyy vaikeita termejä; on saturaatiosukeltamista, paineistamista, sukelluskaasuja, sukeltajantautia, sukellusvälineistöä ja dekompressiota… kuulostaa vaikealta ja monimutkaiselta, mutta nämä kaikki oli kirjoitettu niin helppotajuisesti, ettei tällaisen ummikonkaan ollut vaikea pysyä kärryillä.
Miljöö oli valloittava, Orkneysaaret kiehtoivat historiallaan, suorastaan rakastuin siihen.
Kirjan lopussa on iso tietopaketti kirjailijan tekemästä taustatyöstä ja yllättävästi monilla kirjan hahmoilla oli vastineensa todellisuudessa, osa taas oli lainannut nimensä kirjaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti