maanantai 4. marraskuuta 2019

Lee Child; Painostaja

Painostaja on seitsemäs Lee Child -dekkari. Umpitieteellisen "Reacherin naiset" -tutkimukseni tuloksena tässä romaanissa Jack Reacherilla oli valloitukset numero 9: takautumien sotilaspoliisi-kollega Dominique sekä 10: nykyhetkeen sijoittuva agentti Duffy. Aivan ensimmäisten kirjojen laskelmat saattoivat heittää naisella tai kahdella ja saattaapa olla, että olen nyt lukenut yhden sarjan kirjan jo liian aikaisin, mutta kirjasarjan jatkuessa naismäärä oikenee ja virheprosentti pienenee.
Tällä kertaa Jack Reacher soluttautuu rikollismaailmaan voidakseen kostaa jotain omassa menneisyydessään tapahtunutta pahaa. Toisaalta hän haluaa auttaa Duffya. Duffy on ohjannut alaisensa soluttautumaan rikolliseen alamaailmaan, mutta kadottanut sittemmin yhteyden tähän. Tehtävä ei ole helppo, sillä rikolliset eivät saa epäillä mitään.
Ruumiita tulee ja väkivaltaa riittää.
Kirjan nimi on suomennettu Painostajaksi. Alkuperäinen englanninkielinen nimi The Persuader tarkoittaa myös asetta: katutappeluun tarkoitettua haulikkoa (?) ilman lapaa.
Jonain päivänä luettelen kaikki nämä aseet, niiden panosten läpimitat, lähtönopeudet, painot, materiaalit ja ilmanvastukset, lentokulmaukset, jakautumisprosentit, läpimitat ja vääntövastukset kuin vettä vaan.
Lee Childit ovat ihania kirjoja! Aina tietää saavansa samantasoista tavaraa, joka ei koskaan ole mitään luokattoman huonoa, jos ei mestariteoksiakaan. Luottokirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti