perjantai 29. joulukuuta 2023

Richard Osman; Torstain murhakerho

 


Tätä sarjaa on mainostettu aika paljon netin kirjapalstoilla ja ainakin kaikille ns. pehmodekkareita eli cosy crimea etsiville on suositeltu Torstain murhakerhoa. Kirja oli kiva hyvän mielen dekkari, mutta ei silti mikään liian lälly. Alku lähti minulla tosi hitaasti vauhtiin ja koko ajan oli tunne, että tämä on jatkoa jostain. Mutta ei, tarkistelin ja tarkistelin, että kyllä kyseessä on ihan sarjansa aloittaja. Kirjan tapahtumat sijoittuvat seniori-kylään, jossa joukko harmaahapsia ratkoo murhia torstaisessa kerhossaan. Olin aluksi hämilläni kirjan henkilöistä. Sitten alkoi hahmottua. Ehkä sain jotenkin kiinni kirjan rytmistä ja leppoisan tasaisesta vauhdista. Ja kyllä, muutama murhahan sitä sitten tulee ratkaistua Elizabethin johdolla. Poliisi-ystävien avustuksella toki. Ihan pikkuisen lopussa oli sekavuutta, jouduin vähän itselleni takomaan päähän menneitä tapahtumia ja sitä, kuka nyt olikaan tehnyt mitä. Sarjassa taitaa olla nelisen osaa ja tästä on hyvä jatkaa seuraavaan.

Torstain murhakerho jäi tämän vuoden viimeiseksi kirjaksi ollen 101. kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti