maanantai 8. tammikuuta 2024

Hilja Valtonen; Nuoren opettajattaren varaventtiili


 Nuoren  opettajattaren varaventtiili on julkaistu vuonna 1926 ja se sijoittuu maalaiskoulumaisemaan Pohjanmaalla vuonna 1923. Muistan lukeneeni tämän joskus aivan keskenkasvuisena lapsena tai nuorena oman äitini suosituksesta ja pitäneeni silloin kirjasta aika paljon (voiko olla totta, vai kultaako aika muistot?). Nyt uusintakierroksella en olisi muistanut mitään kirjan tarinasta ja jostain syystä en edes hirveästi pitänyt tästä. En osaa sanoa missä vika. Kirja on tietenkin aivan vanhanaikainen, mutta sehän kuuluu asiaan näin vanhassa kirjassa. Päähenkilö Liisa Harju matkustaa Savosta Pohjanmaalle opettamaan lapsia kyläkoulussa ja kohtaa siellä yhden jos toisenkin esteen tiellään. Koulussa ja kylällä ollaan patavanhoillisia ja tympeitä nuorta naisopettajaa kohtaan. Mutta niin on opettaja itsekin vähän ilkeä rempseällä tavalla. Rakkaustarinakin kirjassa kulkee mukana, se ei ole kirjan parasta antia, mutta täytyy katsella historiallisten silmälasien läpi. Onpahan luettu. Aikansa kuva ja tavallaan eräänlainen klassikko tämäkin on.

Pisti silmään: koululainen, köyhän perheen vesa, joku ehkä 8-10 -vuotias lettipäätyttö varastaa koulun kaapista pyyhekumeja tai vastaavaa ja antaa niitä luokkatovereilleen. Asia tutkitaan rehtorin, opettajien ja vanhempien avustuksella. Rangaistukseksi tyttö-parka joutuu kasvatuslaitokseen. 

Helmet-haasteessa: 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti