perjantai 2. toukokuuta 2014

Peter James; Kuolema katsoo kohti

Peter Jamesin toinen dekkari.
Tom Bryce löytää junasta dvd-levyn, jonka haluaa palauttaa omistajalleen. Etsiäkseen tietoja omistajasta Tom avaa levyn omalla tietokoneellaan. Levyllä näytetään nuoren naisen raakalaismainen murha. Suivaantuneet pahikset pääsevät Tomin jäljille. Ilman sitäkin Tomin elämä olisi kurjaa; vaimo on addiktoitunut tilailemaan netistä tavaraa ja tätähän ei lapsiperheen talous kestä. Ja vodkaakin kuluu liikaa. 
Roy Crace taas ei ole mikään parka, vaikka painiikin kinkkisen jutun kimpussa. Gracella käy flaksi; hän aloittaa treffailun pitkän tauon jälkeen. Tauon, jonka aloitti Sandy-vaimon katoaminen. Olen lukenut jo Jamesin uudempia kirjoja, Sandyn katoaminen tuntuu olevan melkoinen mysteeri. Nyt pitää olla huolellinen ja lukea näitä oikeassa järjestyksessä, etten mene vahingossa harppomaan ja pilaamaan mysteeriä. Mitähän Sandylle oikein tapahtui?

Kuolema katsoo kohti oli lukunautinto, jonka lopussa kilpajuoksu löi vähän yli, mutta minkäs näille dekkareille mahtaa. Jännitystä oli kuitenkin jokaisella sivulla alusta loppuun niin, että kirjaa tuskin malttoi laskea käsistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti