Siis hyi hitto. Eilen, juuri kun olin kirjan viimeisen
aukeaman lukenut ja laittanut kirjan pois käsistäni sängyssä käydessäni
nukkumaan, kaavailin aloittavani tämän blogitekstin sanoin hyi vittu saatana.
Mutta menköön hitolla, koska en pidä kiroilemisesta enkä ihan oikeasti ole kiroileva ihminen. Ja nyt read my lips; en lue enää yhtään muslimi-,
perheväkivalta-, kunniamurha- tyttöjen
ympärileikkaus- tai mitään muutakaan kuvottavaa vitun tarinaa. Ja tämä ei ollut
edes faktaa, vaan fiktiota. En lue enää. Yök. En tykännyt kirjasta, mutta eihän
sitä saanut käsistä pois, kun oli pakko saada tietää, mitä Anikselle tapahtuu.
Ja voitte arvata, ettei ihan heti uni tullut silmään, vaan kiukutti vielä
puoliltaöinkin.
Anis Muumin (no mutta nyt on ihana nimi!) on 15-vuotias somalityttö, jonka perhe asuu suomessa
Muukalaistalossa. Anis pukeutuu huiviin ja veljeskatras seuraa hänen perässään
kirjastoon, teatteriin, joka paikkaan, koska tyttöä nyt ei voi yksin päästää
kulkemaan mihinkään. Mutta Anis on kiinnostunut siitä kaikesta, mistä normaali teini-ikäinen; Madonnasta, punaisista bikineistä, rastatukkaisista pojista,
kotibileistä, ystävistä, musiikista. Aniksen perhe ei voi sulattaa mitään
tällaista, koska ne ovat islamissa kiellettyjä. (Tähän kirjoitin lauseen täynnä kirosanoja - sitten deletoin sen pois).
Monet Aniksen elämään liittyvät perheenjäsenet ja ystävät
on nimetty omituisesti: paras ystävä on Vanilja, sitten on pikkusisko Fenkoli,
veljet ovat haukkoja… miksi? Oliko tämä nyt sanaleikki jotenkin, että heidän
nimensä oikeasti somalinkielellä on vain käännetty vai lempinimeääkö Anis oman lähipiirinsä? Haukat ymmärrän, veljet
vahtivat haukansilmillään siskoa.
Kirjan toinen tärkeä hahmo on Alla-Zahra; suomalaistyttö,
joka kääntyy muslimiksi koettuaan väkivaltaa. Alla-Zahra ei oikeasti edes hae turvaa nimenomaan islamista, vaan jostakin ja islaminusko nyt vaan sattuu sopivasti kohdalle.
Tämä ei ole mikään iloinen hyvänmielenkirja. Tämä on
kirja, joka saa väreet selkäpiihin, irvistyksen naamalle ja hiukset pystyyn
siitä huolimatta, että kirjassa ei edes kuvata mitään niitä kamalimpia
klitoriksensilpomisjuttuja. Vain ohimennen. Paljon pahempiakin kirjoja ja tarinoita asiasta on,
joskus jopa päivälehdissä. Ainoa puolustus kirjalle on se, että Snellman on
hirvittävän taitava kirjoittaja. Ja nyt oli hyvin kirjoitettu aivan kuvottavasta aiheesta.
Helmet -kohta: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti