Olipas eriskummallinen vääränvänkyrä kirja tämä Maasto ja kartta. Hyvin pitkään
en tiennyt mitä tästä ajatella, mutta lopussa totesin, että olihan se. Oli.
Kirjan päähenkilö on taiteilija Jed
Martin, joka tekee ensin omalaatuista taidetta valokuvaamalla Michelinin
kaupunkikarttoja ja niittääkin melkoisesti mainetta. Tämän jälkeen hän alkaa
maalata ihmisiä ammateissaan. Kuten maalauksessa ”Steve Jobs ja Bill Gates
puhuvat tietotekniikan tulevaisuudesta”. Nämä olivat oikeasti hykerryttäviä.
Näyttelyä varten Jed Martinin täytyy ottaa yhteyttä
romaanikirjailija Michel Houellebecqiin (eli tämän kirjoittajaan!),
jotta tämä kirjoittaa asiaankuuluvan tekstin taidenäyttelystä.
Kyllä Houllebecq pani nyt ihan parastaan kuvatessaan
kirjailija Houellebecqia (itseään!) eikä antanut yhtään armoa itselleen. Tuo
merkillinen ränsistyneen näköinen, huonosti hygieniastaan huolehtiva,
viinaanmenevä, ihottumasta ja ihmiskammosta kärsivä kirjailija-houkka. Täysi
pökkelö miehekseen.
Kirjan toisessa osassa Houellebecq pääsi vielä enemmän
valloilleen. Hänestä ja Jed Martinista tuli eräänlaisia ystäviä. Jos nyt surkealla Michel Houellebecqilla voi mitään ystäviä ollakaan...
Kirjan loppuosassa Jed Martin auttaa santarmeja
ratkaisemaan paloittelumurhan.
Ai vitsi, olihan se. Melkoisen kiero hihityttävä kokemus.
Ei tätä satiiria kyllä voi oikein mitenkään kuvailla. Kirja ei ollut
järisyttävän hyvä, mutta enemmän hyvä kuin huono. Ihan kannatti lukea.
Kirjan alussa luin sitä kuin vakavamielistä proosaa,
mutta sen edetessä alkoi pikkuhiljaa enemmin ja enemmin kutkuttaa mielihyvähermoja, kun mentiin aina vain vähän
eriskummallisempiin ratkaisuihin.
Valitsin tämän sattumanvaraisesti kirjaston hyllystä,
sillä Helmet-haasteen 41. kohta on ”valitse kirja sattumanvaraisesti”. Olin
jopa niin sattumanvaraisella päällä, että vasta kotona huomasin kirjailijan
olevan ranskalainen. Minä kun en pidä ranskalaisista kirjoista. Ja tämä oli jo
toinen sellainen perätysten, josta pidin. Olisikohan aiheellista muuttaa
periaatteita…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti