Jos antaisin kirjoille pisteitä ja nolla pistettä olisi sellainen kirja, joka jää kesken, niin Kaikki mitä rakastin saisi yhden pisteen. Se olisi juuri ja juuri riman yläpuolella, eli huonoin mahdollinen, jonka vielä voi lukea.
Takakannessa kirjaa kuvataan älykkääksi ja koskettavaksi romaaniksi New Yorkin taidemaailmasta. Jo tuo lause on saada minut pahoinvoivaksi. Ehkä kirja oli olevinaan liian älykäs, sivistystä oli niin että oksetti. Taiteen historiaa, tekemistä, kirjallisuutta, tutkimuksia ja viittauksia. Kolmasosa kirjaa oli pelkkää taideteosten kuvailua, esimerkiksi koko aukeamallinen sitä, mitä on kuvattu maalauksen alakulmassa, valoja ja varjoja, mitä teokseen liitetystä ovesta näkyy, miten iho on maalattu, mitä mallilla on kädessään ja minkälaiset kengät jalassaan. Aivan turhaa, epäolennaista.
Toinen kolmasosa on parisuhteen analysointia melko runsaalla eroottisella vivahteella. Mitä Leo tuntee, mitä Erica tuntee, mitä Bill tuntee, miltä Violetista tuntuu ja miten Lucille suhtautuu.
Ja sitten se viimeinen kolmasosa on mielenterveyshäiriön kuvailua. Yksi romaanin hahmoista oli vaikeasti häiriöinen ja se oli kirjan parasta antia, mutta tämäkin oli kauhean lohduttomasti ja vastenmielisesti kirjoitettu kyseisestä aiheesta.
Joistain kirjoista tulee itsekin tavallaan sairaaksi, huonovointiseksi ja ärsyyntyneeksi. Tämä oli sellainen.
En pitänyt myöskään kirjan rakenteesta, jossa ei ole ole lukuja. Kirja on jaettu kolmeen osaan ja jokainen osa on yksi kokonaisuus vain kappaleenvaihdoin. Suorastaan hengästyttävää. Napakat luvut rytmittäisivät lukemista paremmin.
Aikoinaan yritin lukea tätä, kunnes tajusin hypätä alun suunnilleen sata sivua yli. Loppu oli suht luettava, mutta ei kyllä mitenkään järisyttävä. Yhdyn yhteen pisteeseen.
VastaaPoistaHahaa, tämä oli tosiaan kerrassaan rasittava tapaus. Alun sata sivua olisi todella voinut haihduttaa savuna ilmaan, kukaan ei kaipaisi.
Poista