torstai 2. elokuuta 2012

Inger Frimansson; Varjo vedessä


Justine tappoi kiusaajansa vuosia sitten ja tuntui päässeensä siitä kuin koira veräjästä. Nyt murhasta kiinnostutaan uudestaan. Voiko menneisyyden jättää rauhaan? Minulle lukijana tämä herättää mielenkiintoista pohdittavaa: onko minusta hyvä, että Justinea ei tuomittu murhasta vai olisinko halunnut saattaa Justinen vastuuseen teoistaan? Tai mikä oli murhatun kiusaajan oma vastuu, hän oli kuitenkin kiusaaja? Oma merkillinen tunnekuohunsa tulee siitä, kun murhaa tutkiva poliisi, jonka pitäisi olla hyvä hahmo, turvautuukin perheväkivaltaan ja pahoinpitelee vaimoaan. Onko hyvä, että poliisi saa palkkansa. Kuka saa kostaa… Entä mitä jos murhaaja murhaa uudestaan. Vaikkapa juuri sen romaanihenkilön, josta olen kirjan jatkuessa oppinut tykkäämään! Tai entä jos joku kostaakin murhaajalle, onko hänellä oikeus! Tällaisia haastavia kysymyksiä jäi pohtimaan kirjaa lukiessa. Hyvän ja pahan raja on kimurantti, ehkä sellaista rajaa ei edes ole.

Varjo vedessä on itsenäinen jatko-osa aikaisemmin lukemalleni Hyvää yötä rakkaani –romaanille. Minusta oli kyllä hyvä, että olin lukenut sen aikaisemmankin. Vaikka tässä ei siihen paljon viitattukaan, niin tietyt kantavat juonenkiemurat lähtivät jo sieltä aikaisemmasta kirjasta ja ne oli hyvä tietää. Tämä ehkä oli vielä parempi tarina, sellainen ihanan pelottava. Kirjan henkilöt olivat inhimillisiä, ei täysin hyviä eikä täysin pahoja.

2 kommenttia:

  1. Frimansson on aika mamma kirjoittamaan :D Huippukirjoja ovat kaikki, mutta olen samaa mieltä, parhaat tehot tästäkin saa, kun on lukenut ensin "ykkösosan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se joo kova mamma =). Ja onneksi on vielä paljon hänen kirjoja, joita minä en ole ehtinyt lukemaan.... ainakin joku tuollainen kourallinen kai.

      Poista