torstai 23. elokuuta 2012

Pirjo Rissanen; Rakkaus kuin lupiininkukka

Rakkaus kuin lupiininkukka oli sellainen hömppäromaani,  joka sai vuoroin itkemään ja vuoroin nauramaan, aivan kuten takakannessa luvattiinkin. Enpä olisi uskonut. Kevyttä viihdettähän tämä oli, mutta näköjään toisilla sitä vaan on taitoa tehdä kevyestäkin syvällistä. Se on ihan eri asia kuin kevyt ja pinnallinen. Niitäkin kirjoja löytyy. Rissanen kirjoittaa ihan selviä hyvän-mielen-kirjoja. Näitä on niin helppo lukea, että aivan kuin ei lukisikaan, vaan tarina tulisi sieltä sivuilta suoraan tajuntaan. Sekin on taito, joka tietyillä kirjoittajilla vaan on. Ehkä sillä on jotain (tai paljonkin) tekemistä sujuvan suomen kielen kanssa. Kun näin puhdasta ja kaunista kieltä käyttää, niin sitä on helppo ja vaivaton lukea.
 
Ainoa miinus tulee kirjan nimestä. Miten noin hirveää nimeä voi antaa kirjalle!? Tämähän on paljon muutakin kuin rakkausromaani, tarvitseeko tuota rakkautta tunkea nimeenkin, yöks. Olisikin virkistävää lukea tällainen samanlainen romaani täysin ilman rakkausteemaa. Epäromanttisena ihmisenä olen viittä vailla allerginen kaikenlaiselle rakkaus-mössölle.

Ja mitä ruokaa tämä kirja olisi? Sanoisinpa, että aleksanterinleivoksia - makeaa herkkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti