sunnuntai 26. elokuuta 2012

Håkan Nesser; Toden ja ilveen verkko


Janek Mitter herää kamalassa krapulassa ja löytää vaimonsa murhattuna kylpyammeesta. Janek ei muista edellisillasta mitään. Mutta vaimoaan hän ei ole voinut tappaa! Eihän? Poliisi ei sitä usko, ennen kuin van Veeterenin mieleen hiipii epäilys. Jos kuitenkin…? Murhatun menneisyyttä täytyy ruveta kuorimaan esiin kerros kerrokselta, jotta murhan motiivi paljastuu. Ja kun se löytyy, niin löytyy murhaajakin.

Toden ja ilveen verkko on aika erilaista dekkaria kuin kaikki muu. En oikein vielä tiedä, pidänkö Nesseristä vai en. Tai pidän kyllä, osittain, mutta en tiedä, kuinka paljon. Lukijalle ei paljasteta asioita sitä mukaa, kun komisario van Veeteren niitä saa selville. Tällä kertaa poliisi on aina askeleen edellä. Tästä tulee mieleen, että onko kirjailija ehkä hieman epävarma itsekin siitä, miten tutkijat muka olisivat päätelleet ja saaneet kiinni johtolangoista. On hivenen liian helppoa jättää kertomatta näitä ajatusketjuja lukijalle. 

Itse komisario van Veeteren on minusta omituinen tapaus hänkin. Hänestä kyllä kerrotaan asioita myös poliisityönsä ulkopuolella, mutta jotenkin ulkopuolisen toteavasti. Hän on aviomies ja isä; asumuserossa tässä kirjassa. Hän on myös vanhuuttaan kuolemaa tekevän koiran isäntä. Mutta mikään ei herätä komisariossa tunteita. Hänet kuvataan tunteettomasti ja tunteettomaksi. Tai en osaa kuvailla sitä, minkälainen fiilis siitä tuli. Omituinen. Van Veeterenin alaiset ainakin teitittelevät häntä. Ja van Veeteren itse nälvii alaistaan ja samalla läheisintä työtoveriaan (!) hyvinkin ilkeästi ja ilmoittaa tälle, ettei aio kertoa asioita, joita on saanut selville tutkimuksissaan. Eihän se oikeasti voi mennä niin.

Nesser on valinnut rikostutkimustensa tapahtumapaikaksi kuvitteellisen Maardamin kaupungin. Se on Eurooppaa; vähän Skandinaviaa, vähän Puolaa, vähän Saksaa… mutta ei kokonaan mitään näistä. Herää kysymys Miksi? Herää siis myös aavisteleva vastaus, että ehkäpä kirjailija haluaa taas päästä helpolla ja sieltä mistä aita on matalin; näin hänen ei tarvitse välittää mistään autenttisesta ja ottaa mitään selvää yhtään mistään.

Minun täytyy tutustua tarkemmin Nesserin tuotantoon, tämähän oli vasta ensimmäinen van Veeternin tutkimus ja kuten näitä on telkkarissakin nähty (minä en ole katsonut), niin useita vastaavanlaisia seuraa. Jotenkin tämä kirja nosti paljon kysymyksiä ja ajattelemisen aiheita, siksi kiinnostava.

2 kommenttia: