maanantai 25. helmikuuta 2019

Cecilia Samartin; Kirottu kauneus




Kirottu kauneus kertoo ihmiskaupasta ja kolmesta sen uhrista; Inesasta, Karlasta ja Sammysta. Jokainen heistä on jollain tavalla altis uhriksi. Inesa on jo nuori nainen, Karla 15 vuotta ja Sammy vasta 9-vuotias. He ovat kotoisin eri seuduilta, mutta kaikkia yhdistää köyhyys.
En pitänyt kirjasta hirveästi. Vaikka ihmiskauppa on tietenkin tärkeä ja karmea aihe, niin tämä kirja ei kyllä antanut minulle oikein mitään, oli siis vähän mitäänsanomaton. En voi olla vertaamatta tätä Wassmon romaanin Lasi maitoa, kiitos, jonka aihepiiri oli sama, mutta joka oli niin hyytävä ja terävä, että se suorastaan käänsi vatsan nurin. Kun sen on lukenut, on lukenut tarpeeksi ihmiskauppaa käsitteleviä romaaneita.
Hyvää tässä kirjassa oli se, ettei kuvottavuuksia ja järkyttävää väkivaltaa kuvattu liikaa.  
En ole lukenut muita Samartinin kirjoja, mutta olin ymmärtävinäni, että muut hänen romaaninsa ovat romanttisia naistenromaaneita, ja vain tämä yksi eroaa niistä aihepiiriltään. Tämä ei missään nimessä ollut hömppää. 
Kansikuva on muuten äärettömän kaunis!
Otin kirjan kirjaston Suosittelemme -hyllystä, joten laitan sen Helmet-haasteen kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Hetken mietin, menisikö tämä myös tabu -kohtaan, mutta sitten tajusin, että eihän ihmiskauppa nyt mikään tabu ole, mitä oikein ajattelin? Eihän siitä vaieta ja hyssytellä, vaan päinvastoin; sitä vastaan käydään suunnatonta maailmanlaajuista taistelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti