torstai 14. helmikuuta 2019

Virpi Hämeen-Anttila; Koston kukat


Nämä Björkit ne sen kun paranee kirja kirjalta. Koston kukissa Björk ja poliisit tutkivat oopperassa tapahtunutta laulajattaren murhaa. Järkevä, emansipoitunut ja reipas Ida-neitikin pääsee auttamaan. Ja Björk edelleen kärsii epätietoisuutta naisvalinnoissaan. Onko Ida Se Oikea, vai Lisbet? Vai onko kukaan?
Björk saa itsekin tuta kostoiskun nahoissaan. Hänen vanhat vankilaan passittamansa pahikset ovat vapautuneet kiven sisästä ja päättävät antaa kostoiskun. Onneksi nuoriherra Valkama on opettanut Björkille sen verran jiu-jiutsua, tuota jaappanilaista itsepuolustamista, että Björk pääsee pälkähästä.
20-luvun Helsinkiin on ihana sukeltaa. Virpi Hämeen-Anttilan kirjoittama aikaan sopiva kieli on suloista. Tätä voisi vain lukea ja nautiskella vaikka kuinka pitkään. Siis nimenomaan nautiskella, nämä kirjat ovat tarkoitettu nautiskeluun. Hienoa, kun kiireisessä nykymaailmassa voi välillä pysähtyä tällaisen yksinkertaisen elämän eteen. Voi miten toivon, että nämä eivät loppuisi koskaan ja harmittelen sitä, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Koska eihän tätä mitenkään voi venyttää ikuisesti. Onneksi hyllyssä odottaa sarjan seuraava kirja.
Tämän kirjan sovitan Helmet -haasteen kohtaan 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Helsinki).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti