torstai 20. helmikuuta 2020

Alexandre Dumas; Kolme muskettisoturia

Varmaan kaikkien aikojen paras television lastenohjelma oli  Kolme muskettikoiraa. Minun täytyi olla jo yli kymmenvuotias, kun sitä katsottiin, mutta katsoipa sitä äitinikin. Sydämeni väpätti varsinkin Aramikselle, sillä se oli "kiharatukkainen" cockerspanieli. Aah..! Sitä romantiikkaa! D'Artagnan oli kai beagle tai jokin vähän typerännäköinen ajokoira ja Pothos tietenkin iso pointteri, saksanseisoja tms. Athoksen rodusta ei mielikuvaa.
En muista onko Kolmea muskettisoturia tullut tv-sarjana, mutta jotenkin minulla on sellainen kuva, että olisin muulloinkin rakastunut Aramikseen ja yleisesti ottaenkin muskettisoturien värisyttäviin varusteisiin; sulkahattuihin, viittoihin, polven-yli-saappaisiin... eikö kaikki nuoret tytöt olekin aivan vellinä sellaisen korean miehisyyden edessä?
Saattaa olla, etten kuitenkaan lukenut Kolmea muskettisoturia koskaan nuoruusvuosina, en ainakaan kokenut mitään ahaa-elämyksiä nyt tätä kirjaa lukiessani. Ja luulenpa, etten olisi nuorena jaksanut kahlata tätä läpi. Kirja ei ollut mitenkään erityisen koukuttava tai jännittävä, mutta omalla tavallaan viehättävä kuitenkin. Alku oli melkeinpä puuduttava, mutta sai sitten lisää vauhtia. Tuli mieleen sellainen entisvanhain nuorille pojille tehty seikkailuromaani, kuten viisikot ja vastaavat. Romantiikkaa miehiseen näkökulmaan. Kovin kesyä ja herttaista ja vähän hauskaa ilonpitoakin. Hyvä, että tämä 958-sivuinen seikkailu on nyt luettu. En tule lukemaan sitä toistamiseen.
Kirja on ilmestynyt vuonna 1844. 

Helmet-haasteessa valitsen tämän kohtaan: 
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä



2 kommenttia:

  1. Luin tämän joskus parikymppisenä ja rakastuin erityisesti kirjan kieleen. Minulla oli kausi, kun luin vanhempaa kirjallisuutta jossa siis myös käännökset olivat vanhahtavia. Tässäkin kieli oli vanhahtavaa - tai siis ainakin siinä minun painoksessani, joka myös oli Kariston. En tosin osaa sanoa, miten tänä päivänä kyseinen kirja uppoaisi minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhahtava kieli on aina ihanaa, siitä saa ihan erilaiset vibat, kuin nykyisestä. Ja toivottavasti nämä vanhat painokset pysyvät "elossa" rikastuttamassa kieltä.

      Poista