Sally Salminen; Pitkä kevät

Joskus on hauska tarttua tällaisiin kirjoihin, joista ei ole koskaan kuullut mitään. Sain tämän vahingossa käsiini työpaikkani kirjastosta, josta löytyy ammattikirjallisuuden lisäksi kourallinen ihan ihmeellisiä sekalaisia romaaneita. Kirjastojen poistomyyntejä, asiakaslahjoituksia ym.

Sally Salminen oli kirjailijana kai aika tuntematon, mutta siihen nähden ihmeen mukavan romaanin hän onnistui Pitkästä keväästä saamaan. Kyllä tämä ihan kestää lukemisen tänä päivänäkin, mikä on minusta aika ihme, sillä toistaiseksi vain Helvi Hämäläisen ja Mika Waltarin teokset ovat kestäneet ajan hammasta hyvin. Toivo Pekkanen on jo sillä rajalla. Maria Jotunin Huojuva talokaan ei mielestäni ollut tämän tasoinen. Ja nämä kaikki mainitut ovat siis kirjoitettu jotain välillä -32 -45.

Pitkä kevät kertoo ahvenanmaalaisen Marianan kasvutarinan pikkutytöstä emännäksi. Elämän matkan varrelle ei satu kovin monenmoista huikeaa sattumaa, mutta tällaista pientä ja maanläheistä. Vähän tässä on naisemansipaatiota mukana, maataloustöiden kovuutta, lehtolapsia, rakkautta ja romantiikkaakin ja kaunista luontoa.

Kirjan alkupuolella en ollut vielä kovin vakuuttunut, mitä tästä seuraisi, mutta pikkuhiljaa loppuaan kohden kirja muuttui kiinnostavammaksi.

Ihania vanhoja sanoja tuli vastaan muutamia: myymäpöytä ja tadikko. Nykyään sanottaisiin kai myymäläpöytä, myyntipöytä tai -tiski. Ja tadikko! Sehän on talikko =). Vai vieläköhän jossain alueella käytetään tuollaista hauskaa sanaa.