perjantai 1. tammikuuta 2021

Kate Morton; Kellontekijän tytär


 Se on siinä; vuoden ensimmäinen kirja. Jota olen lukenut jo marraskuusta alkaen! Ei tämä nyt missään tapauksessa huono ollut, eikä oikeastaan pitkäveteinenkään (alkua lukuun ottamatta), mutta ei vaan lähtenyt sellaiseen lentoon, kuin toivoin. En kyllä ymmärrä itsekään, miten mokoman 557 -sivuisen kirjan lukemiseen voi mennä yli kuukausi. Joku toinenkin oli ilmeisesti harmitellut saman asian kanssa, sillä tämän kirjastosta lainatun kirjan sivuille oli laitettu lyijykynällä oikeisiin kohtiin merkinnät 1/4 ja 1/2 ja 3/4. Liekö kyseistä lukijaa pitkästyttänyt vielä enemmän kuin minua. Vähän huvitti, vähän ärsytti. Kirjaston kirjojen sotkeminen on kyllä vihoviimeinen tapa, vaikka tämä sotku nyt oli sieltä harmittomimmasta päästä ja lievästi koominenkin.

Kirjassa on useita päähenkilöitä eri ajassa ja niiden välillä liikutaan melko hillittömästi. Joskus oli vaikeuksia pysyä mukana oikeissa vuosikymmenissä. Välillä luvuissa oli maininnat vuosiluvuista, välillä ei. Kirjan alun päähenkilö on Elodie, joka löytää arkistoista vanhoja valokuvia. Valokuvat johdattavat hänet tutkimaan historiaan haudattua rakkaustarinaa. Lopulta Elodien osuus kirjasta on kuitenkin aika pieni ja enemmin sivutilaa annetaan menneelle ajalle. Kaikki henget eivät ole jääneet vain historiaan...

Kirjan kansi on mahdottoman kaunis.


Kirja menee uudessa Helmet 2021 -lukuhaasteessa kohtaan:
36. Kirjassa liikutaan ajassa
ja
Popsugar 2021 -haasteessa kohtaan: 
28. A magical realism book





4 kommenttia:

  1. En ole tätä Mortonia lukenut, aika monia muita kylläkin. Viimeksi luin Salaisuuden kantajan. Eniten olen tykännyt Paluu Rivertoniin -kirjasta. Hyvää lukuvuotta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että Paluu Rivertoniin kuulostaa noin lupaavalta, se on ollut jo pitkään lukulistallani. Tartun siihen heti kun vaan saan sen käsiini...

      Poista
  2. Kirjan kansikuva on kyllä tosi kaunis. Olen harkinnut tämän kirjan lukemista, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, maailma on niin täynnä toinen toistaan kiehtovampia kirjoja! Ja niin vähän aikaa...

      Poista