Sofi Oksanen; Baby Jane

Baby Jane oli kyllä niin välikirja kuin olla ja voi. Jos tämä ei olisi ollut näin lyhyt, niin olisi voinut jäädä kesken. Siis ei ollenkaan kirja minun makuuni. Vaan ehkä tämä on vähän nuoremmille tarkoitettu, kaipa silloin jaksaisi lukea lesbosuhteista, seksistä, lesboseksistä, käytettyjen pikkuhousujen kauppaamisesta ja mielenterveysongelmista. Hohhoijaa. Nämä aiheet eivät valitettavasti jaksa kiinnostaa minua. Väärin sanottu! Mielenterveysongelmat kyllä kiinnostavat minua.

Baby Janen päähenkilöt ovat minusta vastenmielisiä, tai ainakin tämä lesborakastaja; ilkeäkielinen ja -mielinen juoppo, mielenterveysongelmainen telaketjulesbo. Vaikka olisi kyse heteroparista, niin miten kukaan tuollaisen kanssa haluaa sänkyyn? Hahmo on niin vastenmielinen. Lesboja ja homoja vastaan minulla ei ole mitään. Presidentiksikin olisin mielelläni ottanut eräänkin homon.

Itse en kirjastosta tällaista kotiin kantaisi, mutta lainasin tämän kirjan tyttäreltä, kun omat kirjat olivat päässeet loppumaan. Tavallaan antoisa aihe, kun olen taas laajentanut tajuntaani lukemalla vaihteeksi tällaista, josta en niin pidä. Tulikohan nyt kirjoitettua vähän ilkeästi...

Osallistun tällä kirjalla Tea with Anna Karenina -blogin Mieleni on rajaton -haasteeseen.

Diane Chamberlain; Liekkien varjo

En muista olenko lukenut muita Chamberlaineja, ainakaan kirjojen nimet eivät sano minulle mitään. Paitsi sen, että kyseiset kirjannimet ovat jotenkin koomisia: Hiljaisuus murtuu, Kesän lapsi, Majakan varjo, Äidin heijastus, Rohkeuden puu... En tiedä miksi, mutta  jotain vähän huvittavaa niissä on =). Toisaalta nämä ovat sellaista jännittävää romanttista höttöä, jota kaikki lukevat, joten kai minun on ollut pakko tutustua joskus aikaisemminkin Chamberlainiin?
Liekkien varjo (jei - mikä nimi, alkup. Before the Storm) alkaa kirkon tuhopoltolla. Kirkossa on nuorison yöleiri ja leirillä myös FASD-syndroomasta kärsivä Andy. Andystä tulee ensin sankari, mutta sitten epäilykset alkavatkin kohdistua häneen. Monta mutkikasta ihmissuhdekiemuraa ja juonen käänneetä joudutaan setvimään, ennen kuin lopullinen syyllinen löytyy. Ja tietenkin mukaan mahtuu sitä romantiikkaa, ei tällä kertaa ihan höttöisintä kermahattaraa kuitenkaan.

Donna Tartt; Jumalat juhlivat öisin

Olipas jännittävä ja mukavan piinaava tarina. Harmi, ettei Tartt ole kirjoittanut kuin pari kirjaa ja nekin kymmenen vuoden välein toisistaan. Sitä toista kirjaa en ole lukenut, mutta Jumalan juhlivat öisin oli ainakin laadukasta työtä. Tätä voin suositella.

Yleensä en ole ihastunut amerikkalaiseen opiskelijaelämään ja siitä kertoviin kirjoihin tai elokuviin, se on jotenkin niin kaukainen maailma, mutta tähän kyseinen ympäristö sopi hyvin. Tai ehkä se vain oli kuvailtu eri tavoin, kuin yleensä.

Kymysyksii

Sinisen linnan kirjaston Maria haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen, tässä tulee:

1. Mistä asiasta sait viimeksi kehuja?

Leivoin herkullisia suklaa-kauraruutuja, jotka saivat perheeni sekopäisiksi. Ne saavat kenet tahansa sekopäiseksi, kehumatta ei voi olla =)

 

2. Mitä kirjaa lukiessasi nauroit viimeksi ääneen?

Mielensäpahoittajaa lukiessani hörähtelin ääneen.

 

3. ...ja mitä kirjaa lukiessasi itkit?

En muista, mitä viimeksi mutta ainakin Susan Fletcherin Meriharakat sai minut itkemään.

 

4. Lempirunosi 

Rakastan runoja. Myönnän että esim. Risto Rasan luontorunoista lähes kaikki ovat itkettävän ihania! Myös Helena Anhava ja Katri Vala... Ainoastaan rakkausrunot ovat sellaisia, joita en oikein voi sietää.

 

5. Mitä (tällä hetkellä teattereissa pyörivää) elokuvaa haluaisit mennä katsomaan?

En tiedä mitä tällä hetkellä pyörii, kun en seuraa elokuvia enkä käy elokuvissa, mutta Nälkäpeli on ehkä sellainen. Sen haluaisin nähdä.

 

6. Entä näytelmää/balettia/oopperaa?

En ole ikinä ollut oopperassa, joten valitsen sen! Ja otetaan ihan summamutikassa Don Giovanni, koska monet kehuu sitä.

 

7. Missä maassa (kaupungissa) haluaisit asua, jos et saisi asua Suomessa?

Ruotsi tai Norja, joku ihana maalaiskaupunki, jossa on peltoja ja metsiä ja järviä.

 

8. Mitä sinulle merkitsee sana koti?

Kaikkea! Rauhaa, hiljaisuutta, vapautta, yksinäisyyttä, lepoa, turvaa... olen oikea kotikissa!

 

9. Millaisen unen muistat nähneesi viimeksi?

Näen niin harvoin, mutta tällä viikolla näin yhtä: olimme ystäväporukan kanssa jossain risteilyllä ja parhaan ystäväni pikkusisko paljastui psykopaatiksi. Meidän piti käyttäytyä siten, ettei tämä pikkusisko huomaisi meidän saaneen selville asiaa =).

 

10. Jos olisit lintu, mikä lintu olisit?

Naakka: viisas, huumorintajuinen, inhimillinen selviytyjä.

 

11. Jos tämä päivä olisi laulu, mikä laulu se olisi?

Koska on kaunis perjantai ja viikonloppu alkaa, niin Deep Purple; Highway Star, jeah!! Oikeesta musaa. Tukkakin oli hyvin ja vähäx upeet kledjut...

 

 

Haasteeseen kuuluisi keksiä omat 11 kysymystä eteenpäin, mutta koska kaikki ovat nähtävästi tähän jo vastanneet, niin jätän väliin, olen jo yhdet kysymykset keksinyt toisessa blogissani ja se oli aika vaikeaa. Niihin saa toki mielellään vastailla kaikki halukkaat! Käykää lukemassa täällä.

 

 

Arnaldur Indridason; Räme

Räme on juuri sellainen perusdekkari, joka saa lukijan haluamaan lisää. Ainakin minut: nyt tahdon tietää mitä tässä kirjassa tutuksi tulleille poliiseille jatkossa kuuluu.

Itse murhajuttu ei ollut kovin kiihdyttävä ja herkullinen. Kellarista löytyy tapettu mies ja vaikka ensin kuolema vaikuttaa ryöstömurhalta, niin jokin herättää poliisin mielenkiinnon.

Päätutkija Erlendurin tyttären huumesekoilut olisivat voineet jäädä pois kokonaan. Olen näihin huumejuttuihin niin kyllääntynyt ja kyynistynyt ja usein eri mieltä ja muutenkin kaikin puolin kriittinen, että en paljon jaksaisi lukea niitä kirjoista. Poliisina Erlendurin pitäisi tajuta, että narkkarille ei ikinä pidä mennä antamaan rahaa, eikä maksaa tämän huumevelkoja, koska se suo ei lopu koskaan. Onhan hänen täytynyt nähdä työssään huumevelkojen perintää ja sitä miten vanhemmat yrittävät ”auttaa” lapsiaan antamalla rahaa. Kovin kevyeksi ja viattomaksi kuvailtiin tämä diilaus.

Jossain vaiheessa dialogi tässä kirjassa oli merkillistä, jotenkin monotonista. Varmaan mieskirjailijat kirjoittavat niin tai sitten islantia vaan puhutaan vähän toisella tapaa ja se pitää kääntää niin kuin parhaiten sen voi.

Tämä on jo toinen saari-aiheinen kirja, jolla osallistun Satun luetut –blogissa olevaan saari-haasteeseen. Näitä nyt tulikin kaksi saarikirjaa peräkkäin.

P.D. James; Majakka

P.D James taitaa olla minulle uusi tuttavuus, en ainakaan muista lukeneeni häneltä ennen mitään. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta aika lailla ennalta arvattavan tyylinen tämä dekkari olikin. Oikeen perus-brittiläinen, hyvässä ja pahassa. Sieltä aina kuultaa läpi sellainen luokkahenkisyys, joka pikkuisen saattaa ärsyttää. On hienostoa, eliittiä ja rikkaita ja toisaalta sitten heidän palvelijansa ja köyhät ja muu alemman luokan kansa. Hm.

Adam Dalglieshin ja hänen ryhmänsä murhatutkimus tapahtuu saarella. Mielenkiintoinen miljöö, varsinkin kun saarella puhkeaa vielä SARS ja ollaan eristyksissä ja karanteenissa. Tässä on jotain todella agathachristiemaista. Minun oli välillä vähän vaikea pysyä kärryillä kaikissa henkilöissä, mutta onneksi ne oli tehty aika karikatyyrisiksi, se vähän auttoi. Oli rikas vanharouva, ylpeä kirjailija, alkoholisoitunut pappi, huumehörhö-tyttö, hoitovirheen tehnyt lääkäri jne...

Majakka oli ihan jännittävä dekkari, pidin tästä niin paljon, että James jatkaa lukulistallani tästä lähin. Onkohan muuten yhtään dekkaristia, joka ei sillä jatkaisi, tätäkin sopii miettiä.

Murha-aseen etsiminen meni minusta yhdessä vaiheessa vähän epäuskottavuuden puolelle. Veristä kiveä lähdettiin etsimään kuin sikaa säkissä jyrkänteen alta erittäin vaikeista kiipeilymaastoista. Ilman mitään vakuutta sille, että murha-ase edes olisi siellä. Murhaajahan on voinut kätkeä sen ihan minne tahansa, heittää jonnekin niitylle, viedä kotiin, naapurin kotiin, kaivaa maahan… miksi juuri jyrkänteen alle? Ja arvatkaa löytyikö tämä heinäsuovassa majaillut neula sieltä… 

Osallistun myös tällä kirjalla Satun luettujen saari-haasteeseen, vaikka olen varannut sitä varten myös islantilaisen Arnaldur Indridasonin teoksen.

Kathy Reichs; Maanantain murheet

Pizzerian kellarista löytyy kolmen eri vainajan luita. Tempe Brennania tarvitaan taas tutkimaan löydöksiä. Kuivaa asiatietotoa luiden iän määrittelyistä, laboratoriotutkimuksista, herkullisempia ihmissuhdekuvioita Tempen ja Ryanin kesken ja jälleen kerran sankaritar saa kotiinsa kutsumattomia vieraita. Aika paljonhan nämä noudattavat samaa linjaa, kun luet yhden, olet lukenut kaikki. Taattua tasalaatua kuitenkin, kuten Reichs aina.

Löytyneiden luiden tarina vie tälla kertaa kidnapattujen tyttöjen ja vankeudessa pidettyjen seksiorjien maailmaan. Aika karmivaa. Onhan näitä juttuja putkahdellut oikeassakin elämässä aina silloin tällöin tietoisuuteen, voi puistatus.

En kauhesti pidä näistä Reichsin kirjojen kansista, ne ovat jotenkin pimeitä ja vaikeaselkoisia. Eivät ollenkaan houkuttelevia.

Karin Fossum; Jonas Eckel

Jonas Eckel oli hykerryttävä ja vähän karmiva pikkukertomus, erään avioliiton tarina. On se kumma, miten parisuhteesta voi tulla painajainen. Jonas-parka, vähän tuollainen näkymätön, tavallinen, neuroottinen ja ah niin kunnollinen mies!

Ai vitsi ai vitsi: olisi mahtavaa, jos tämä sama tarina olisi kirjoitettu myös Lillian –vaimon näkökulmasta! Oikeastaan kirja olisi voinut sisältää kaksi osaa, joista tämä Jonaksen näkemys olisi ollut vain puolet. 

Fossum on muuten siinä erikoinen naiskirjailija, että hänen päähenkilönsä ovat hyvin usein miehiä. Ja vieläpä kovin usein eräänlaisia tönkkösuolattuja kylähulluja. Vähän sellaisia rassukoita tai aikamiespoikia. Mistähän se johtuu. Onko se vain niin herkullinen kohde ja loputon pussi, josta tarinoita kirjoittaa.

Sika säkissä

Aakkoshaasteeni lähestyy loppuaan, olen lukenut jo Z-kirjan. Niinpä on aika keksiä uusi haaste itselle. Ja oikeastaan se tuli mieleen tuon äskettäin luetun Z-kirjan myötä. Uusi haasteeni on Sika säkissä –haaste =). Se tarkoittaa sitä, että lainaan (joka kirjastoreissulla? Vai joskus vain? Ensi kerralla?) yhden kirjan, josta en ole kuullut enkä lukenut yhtään mitään. Niin että kirjailijan nimikin on tuntematon (mietin vielä miten tuntematon sen pitää olla, vaiko vain toistaiseksi tutustumaton?).  Jotta kaikki kotiin kannettavat kirjat eivät olisi sikoja säkissä, niin erotan tästä haasteesta kaikki sellaiset, joihin olin saanut vihjeen muiden kirjablogeista. Pidän vaikka sääntönä sitä, että kirja ei saa olla suunniteltu ja etsitty, vaan ihan yks-kaks kirjastoreissulla löytynyt tuntematon nimi. Tietysti tätäkin voisi mennä aakkosten mukaan, ensin tuntematon a-kirjailija… hm, mietin asiaa!

Helena von Zweigbergk; Rakkaus viiltää syvältä

Helena von Zweigbergk on minulle ihan uusi tuttavuus, en ollut edes kuullut kirjailijan nimeä koskaan ennen. Ja tietenkin hän on tukholmalainen dekkarikirjailija =). Mikähän noissa pohjoismaalaisissa dekkareissa on, kun ne haluavat tulla kirjastosta luokseni kylään… Koska en löytänyt Zweigbergkin esikoisromaania Kun Jumala sulki silmänsä, niin otin sitten tämän kakkosen  Rakkaus viiltää syvältä –romaanin kaivatessani Z-kirjaa.

Päähenkilö on niinkin erikoinen tyyppi, kuin vankilapappi Ingrid. Hm, erikoista, erilaista. Hyvä. Vankilaan tuodaan heroiinin salakuljetuksesta kiinni jäänyt Tanja, joka takertuu Ingridiin pyytääkseen apua. Hän haluaa yhteyden poikaystäväänsä, hän haluaa pois vankilasta, koska onhan tapahtunut kauhea erehdys! Ingrid joutuu keskelle psykologista kauhistuttavaa peliä eikä lopulta tiedä kuka on hyvä ja kuka paha. Lukijakin saattaa sitä vain arvailla. Jännityksen ohessa saadaan seurailla Ingridin omaa haparoivaa romanttista suhdetta. Eipä ole seurustelu helppoa, ei!

Vankila-aiheestaan huolimatta Rakkaus viiltää syvältä ei onneksi kuvaa elämää vankilassa, mitä pelkäsin aluksi. Vankilat ovat ikäviä, rumia ja kuivia paikkoja, tuskin jaksaisin lukea sellaisesta kovinkaan pitkään. Kirja ei myöskään sisällä uskonnollista paatosta, vaikka Ingrid joskus puhuukin Jumalalleen, lähinnä pyytääkseen anteeksi omaa inhimillistä vajavaisuuttaan kun ei yksinkertaisesti löydä mitään myötätuntoa tai lähimmäisenrakkautta jotain ihmistä kohtaan. Tähän tottui ja lopulta se oli jopa virkistävää. Mikäs yli-ihminen se pappikaan nyt on, samanlaisia vihan, raivon, rakkauden ja jopa kostonhimon tuntemuksia hänelläkin voi olla.

Zweigbergk on kirjoittanut vajaa puoli tusinaa romaania ja toivonpa tosiaan, että jatkossa niitä tulee vielä lisää.