keskiviikko 19. elokuuta 2020

Christian Rönnbacka; Operaatio Troijalainen

 

Mistä näitä huippuhyviä suomalaisdekkareita oikein tulee!? Tutustun aina uusiin kirjailijoihin yksi toisensa jälkeen, enkä voi olla ihmettelemättä hyvää laatua. Seppo Jokinen on ainoa, joka ei oikein uppoa, mutta kaikki muut kokeilemani suomalaiset mies-dekkaristit ovat olleet taitavia punomaan huippuhyviä jännärin juonia. No, varmaan monia on vielä kokeilematta.

Operaatio Troijalainen on Ensimmäinen osa Antti Hautalehto -sarjasta. Heti lähti vauhdikkaasti, mutta jalat maassa liikkeelle. On jännitystä, huumoria ja sanailua. Kirjan alussa Hautalehto vaihtaa poliisipiiristä toiseen ja tutustuu uusiin työkavereihin. Tällä kertaa poikkeuksellinen poliisiyhteisö kirjallisuudessa: joukossa ei ole ensimmäistäkään naispoliisia! Tämä tietenkin on helppo ratkaisu silloin, kun osa kirjan kommunikoinnista tapahtuu poliisien saunailloissa ja kaksimielisten vitsien muodossa (näitä ei kuitenkaan ollut ihan hirveästi liikaa - kolkutteli rajoja kyllä kliseisyydellään). Miesenergiaa, jossa naisilla ei oikein sijaa olisikaan.

Hautalehto soluttautuu rikollisjoukkoon suuren huumesalakuljetuksen paljastamiseksi. Riskaabelia hommaa, eikä kaikki käy ihan niinkuin oli suunniteltu.

2 kommenttia:

  1. Tämä Christian Rönnbackan kirjasarja on kyllä ihan huikea. Itsellä on vielä viimeisin osa lukematta ja olen säästellyt ja säästellyt sitä. Yleensä tulee aina pieni tyhjiö kun on lukenut huikean kirjan, eikä jatkoa ole näköpiirissä. Luin juuri kaikki Eva Franzin kirjat yhteenmenoon ja vitsit mikä tyhjiö tuli kun sain vikan kirjan luetuksi. Kirjoihin samaistuu ja eläytyy niin kovin, että nyt vaan odottelee milloin ehkä olisi tulossa jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä olisi niin tylsää ja tympeää ilman näitä ihania dekkarisarjoja =). Mulla uusin Eva Franz lukematta, tänään vähän silmillänni hiplasin sen bookbeat-kantta...

      Poista