tiistai 6. helmikuuta 2018

Marko Hautala; Itsevalaisevat


Hyvin omituinen kirja. Vai onko minulle kaikki muut, kuin dekkarit, omituisia. Tämä oli vähän jännäri, vähän sci-fi, vähän trilleri, vähän fantasia, vähän…  mitä? Pidin kirjasta aika paljon, mutta oli siinä jotain ärsyttävääkin.
Elias Rosvikin 15-vuotias tytär katoaa samana päivänä, kun Elias jättää viidennen rakastajattarensa. Avioliitossa menee huonosti. Sitten Eliaksen puhelimen vastaajaan tulee hälyttävä viesti. Eliaksen maailma romahtaa ja hän etsii tytärtään epätoivoisesti.
Maaria taas on psykologi, jonka luokse tulee ongelmainen nuori Maunu. Maunu on käynyt käsiksi uskonnonopettajaan ja puhuu käsittämättömiä asioita.
Kirjassa paljastuu jonkinlainen nuorisokultti, jonka johtohahmo, opetuslapsi, hallitsee nuoria. Osa oli vähän sekavaa. Oikeasti minulle jäi epäselväksi se, oliko oikeasti kyseessä kultista, kuka opetuslapsi oli (sitä ilmeisesti ei kerrottu, tai sitten en vain ymmärtänyt lukea sitä rivien välistä?). Myös rippileirin papin sisintä avattiin ensin aika paljon, mutta sitten lyötiin lukkoon ja se jäi nyt uupumaan, mikä oli totuus.

Noh, tämän kyllä luki sujuvasti, kun oli hyvin kirjoitettu, mutta ei ehkä ihan minun genreäni. Ensinnäkin säälin ihan hirveästi Maunua. Tuli niin surullinen olo hänen puolestaan. Voi olla, etten ihan pian ole lukemassa Hautalan muita kirjoja, vaan eihän sitä koskaan tiedä. Helmet -haasteen myötä olen löytänyt itsestäni tutkimusmatkailijan ja halun tutustua erilaisiin, omituisiinkin, lukukokemuksiin.

Helmet -haasteessa kohtaan 37 - Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti