perjantai 16. helmikuuta 2018

Martina Haag; Olin niin varma meistä



Tämäpä vasta mukava kirjanen. Se kertoo Petran ja Andersin avioliiton hajoamisesta ja tällä perusteella moni on luonnehtinut kirjaa surulliseksi. Jostain syystä minusta tämä ei ollut yhtään surullinen.
Petra on kirjailija, joka avioeron jälkeen vetäytyy suremaan Ruotsin Lappiin 3 kuukaudeksi erämökkivahdiksi. Siellä on hiljaisuutta ja tilaa kirjoittaa uutta romaania. Vain vaeltaja silloin tällöin majoittuu erämökkiin.
Kauhuefektejä tulee mukaan, kun edellinen erämökkivahti varoittaa Petraa menemästä tiettyihin paikkoihin, koska niissä kummittelee. Varsinkin idässä sijaitseva Taalujärvi on vaarallinen.

Kirjassa oli aivan ihanaa se Lapin luonnon hiljaisuus ja avaruus, mökin tyhjyys ja vapaus. Tämän takia olin melkein sijoittamassa kirjaa Helmetin kohtaan ”Haluaisin olla kirjan päähenkilö”. Sillä minä olisin halunnut olla tuo erämökkivahti! Ajatelkaa nyt: asua ihan yksin Lapin erämaassa, syödä pussikeittoja ja tulla toimeen vain sillä, mitä mökillä on. Mietin kyllä vähän tuota roskahuoltoa.

Hyvin erikoista oli se, miten huonosti Petra tunsi luontoa ja varsinkin lintuja. Varista, harakkaa, korppia, kotkaa… No okei, ehkä joku täysin urbaani ei näitä erota, mutta jos Petra on oikeasti lähdössä Lapin erämaahan, niin hänellä täytyy olla viitekehyksessä edes jonkinlaista luontotietämystä. Petralla oli myös hivenen hankaluuksia käsittää, mitä tarkoittaa, että välillä lapiolla pitää pöyhiä kompostia =). 3 kuukautta on aika pitkä aika tulla toimeen niillä ruokavaroilla, jotka mökissä valmiiksi on. Ja vessapaperilla, puhumattakaan muista kulutushyödykkeistä. Näin jälkikäteen en oikein muista, miten tuo peseytymismahdollisuus ja pyykinpesu oli hoidettu.

Sijoitin kirjan sitten kuitenkin Helmetin kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin. Perheen kissa muuttaa Petran mukaan erämaamökille. Todella miellyttävä kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti