Tunnustan, että en ollut ikinä aikaisemmin lukenut Vänrikki Stoolin tarinoita. En edes koulussa; joskus näitä kuulemma luetettiin koulukkaille pakosta, mutta ei enää minun aikanani. Sen verran runoelmaa varmaan on käsitelty, että otteita on sieltä täältä lukaistu, jotta tiedetään mistä on kyse. Ja huh, on muuten hyvä ratkaisu tämän jättäminen pois pakollisesta koulu-lukemistosta. Kyllä ihmettelen, miten joku teini-ikäinen mopopoika saisi menemään puoli sivua tällaista.
Ei ole paljon hyvää sanottavaa kirjan hyväksi. No, onhan tämä vanha ja ehkä mahdollisesti nostattanut jotain isänmaallista paatosta ja taisteluintoa... mutta. Armottoman vanhanaikaista runomuotoista tarinaa yksi toisensa jälkeen. Itse asiassa 35 kappaletta. Ihan saman toistoa alusta loppuun. Sitä miten on kaunista kuolla, varsinkin nuorena. Aina parempi jos on vain 15- tai 16-vuotias. Ja jos väistelee luoteja ja jääkin henkiin, on se kauhean noloa. Morsmaikkukin itkee häpeissään, jos sulho palaa sodasta. Olisi parempi itkeä siellä sankarihaudan äärellä. Niin ja jos on nuori mies onkin vähän pölhö ja höpsähtänyt, niin taistelutantereella hän voi kuitenkin olla mitä mainioin taistelija. Tätä. 35 lukua. Ai vitsi. Tietenkin tämä on kauhean koomista ja sitä voisi pitää kirjan ansiona... mutta kun kirjan ei ole tarkoitus olla koominen.
Kieli oli raskasta ja sen rytmistä oli tosi vaikea saada kiinni. Jouduin monta kertaa "lukemaan ääneen äänettömästi", että edes tajusin mitä tekstissä sanottiin, enkä silti aina tajunnut.
Ei vaan on yksi hyvä asia mainittava! Mukavat tehdyt sanat ja sanonnat, jotta runomuotoisuus säilyy ehjänä. Osa näistä sanoista oli lyhennelmiä, osa pidennyksiä. En pysty edes kuvittelemaan, mikä ammattitaito on täytynyt Paavo Cajanderilla olla kääntäessään nämä runot ruotsista suomeksi! Miten sellainen on edes mahdollista.
Nyt se on luettu. Kansalaisvelvollisuus täytetty.
Kirjalla vastaan Helmet haasteen kohtaan:
| 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani |
Onnea, luit klassikon.
VastaaPoistaKiitos kiitos =)
Poista