Yleensä pidän näistä historiallisista Suomen kuvauksista, sota-ajoilta tai muiltakin, ja tämäkin oli ihan mukava. Mutta ei sentään kiehtova. Ajankuva oli mainio. Minä ja Westö emme ole vielä oikein väleissä, tämä oli tosin vasta toinen lukemani kirja häneltä. Varmaan jatkan vielä tutustumista joskus jatkossa.
Kirjan päähenkilö on rouva Matilda Wiik, joka toimii Claes Thunen asianajotoimistossa konttoristina. Thunen luona käy asiakkaiden lisäksi Keskiviikkokerhoksi nimetty kaveriporukka. Rouva Wiik tunnistaa yhden näistä miehistä, se liittyy hänen menneisyyteensä. Muuten hän on salannut koko menneisyytensä niin Thunelta kuin muiltakin. Lukijalle vaiettu menneisyys selviää pikkuhiljaa.
Hyvin erikoista kirjassa oli aivan vallattomat pilkkusäännöt. Jossain puolessa välissä aloin kiinnittää siihen niin kovasti huomiota, että saatoin välillä lukea koko aukeaman tajuamatta tarinasta mitään:
"Siellä oli punainen lippu joka paukahteli tuulessa". Lauseesta puuttuu pilkku ennen joka -sanalla alkavaa sivulausetta. Eikä pilkku puuttunut vain kerran tai pari, vaan tällaisia kohtia oli paljon.
Kirjalla vastaan Helmet 2020 -haasteen kohtaan:
| 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa |
Tykkään tästä Westön kirjasta eniten. Tänä vuonna ilmestyy uusi, joka on jo kirjaston varauslistalla.
VastaaPoistaOlen huomannut, että nuo pilkut eivät ole kovin suosittuja nykyisissä kirjoissa. Pilkuista en ärsyynny, mutta ärsyynnyn, kun käännöstyö on ihan surkeasti tehty.
Ehkä kieli on kehittymässä siihen suuntaan, ettei mitkään entisvanhaset kielioppisäännöt enää ole niin tiukkoja. Mietin sitäkin, että jos ruotsissa on erilainen tapa pilkuttaa ja tämä on sen kielen vaikutusta käännöstekstissä. En osaa ruotsia yhtään, joten en tiedä.
Poista