Charles Dickensin Kolea talo oli 936 sivua henkilökavalkadia, jonka opin tuntemaan vasta kirjan loppupuolella. Koko alkuosan olin henkilöistä jokseenkin sekaisin. Paitsi tietysti päähenkilöistä - Estheristä, Adasta ja Rikhardista - kolmesta orpo-raukasta, joiden suojelijaksi Bleak Housen isäntä herra Jarndyce ryhtyy. Mutta kun lopulta aloin muistaa, kuka kukin on, kirja alkoi kulkea vauhdikkaammin. No, kirjan puolessa välissä totesin myös, että lopussa (!!) on henkilöluettelo. Miksi henkilöluettelo ei voi olla kirjan alussa, eihän siitä ole mitään hyötyä enää silloin, kun kirja on luettu. Tiedän; voisinhan selata kirjan loppusivut ennen romaanin aloittamista, jolloin mahdollinen henkilöluettelo tai vaikkapa sanaselitykset löytyisivät, mutta kartan sitä kuin ruttoa. Jos vahingossakaan näen viimeisten sivujen tekstiä, mielestäni kirja on pilalla.
Päähenkilöiden arkea hallitsi Jarndyce vs. Jarndyce -oikeusjuttu, jota oli käyty vuosikymmeniä. Henkilöhahmot olivat humoristisia, hullunkurisia ja käyttäytyivät usein aivan päättömästi. Tämä on satiirinen kuvaus viktoriaanisen ajan luokkayhteiskunnasta, jäykästä byrokratiasta ja samaan aikaan rakkaustarina sekä jännityskertomus. Mitäpä tämä ei olisi. Kaikki yksissä kansissa.
Kolea talo on alun perin julkaistu sanomalehden jatkokertomuksena, siksi se on varmaan venynyt näin pitkäksi. Alkuperäinen versio sai päivänvalon v. 1852 -1853, mutta suomeksi Kolea talo on julkaistu vasta v. 2006 Kersti Juvan suomennoksena. Suomennos on muuten äärettömän hyvä.
Helmet 2020 -haasteessa lykkään tämän kohtaan:
| 1. Kirja on vanhempi kuin sinä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti