Ann Cleeves; Kuolemanhiljaisuus

Rikoskomisario Vera Stanhope on sitten jännä tyyppi. Tietysti kirjojen valokuvakannet vähän häiritsee, nämä ovat ilmeisesti tv-sarjan hahmoja, kun taas oikeasti haluan luoda oman kuvani kirjan henkilöistä. Vera on ylipainoinen, homssuinen, alkoholille perso ja usein vielä melko ilkeä. Työsuhde alaiseensa, Joe Ashworthiin, on sekin erikoinen. En voi kuin ihmetellä lukieassani, en oikein pääse tästä selville. No, hyvän tiimin nämä muodostavat ja niin selviää tämänkin kirjan murha. Se miten höyrysaunasta löydetty Jenny Lister on murhattu. Jotain vähän sekavaa henkilöissä oli, jouduin hidastelemaan ja jarruttelemaan, että muistin kuka kukin on.

Michael Connelly; Musta kaupunki

Sairaalafyysikko on varastanut työpaikaltaan vaarallista cesiumia. Harry Bosch on varma, että suunnitteilla on terroristi-isku ja tapauksen selvittämisellä on kiire. FBI on yhtä lailla jutun kimpussa ja Harrya häiritsee tietenkin vielä ex-naisystävä Rachel Welling. Sujuva keskinkertainen dekkari, sanoisinko ihan ok.

Arnaldur Indridason; Mestaruusottelu

Hitsin omituinen Arnaldur-dekkari tämä =). Poiketen aikaisemmista, joissa komisario Erlendur tutki murhatapauksia meidän päivinämme, Mestaruusottelussa mennäänkin aina vuoteen 1972. Islannissa pidetään kansainväliset shakkimestaruuskisat ja Neuvostoliiton ja Amerikan Yhdysvaltojen osallistujat vaativat erityistä suojelua. On vakoilua, länteen loikkaamisia ja salajuonta jos jotain. Mutta murhan uhriksi joutuukin nuori poika.
Kyllä meni aikaa selvittää, onko romaanin poliisi Marion Briem mies vai nainen. Nämä islantilaiset nimet ovat aivan mahdottomia. Tosi kiehtovaa oli kuvailu Marionin omasta lapsuudesta tuberkuloosiparantolassa. Voi minkä tarinan saisi jo pelkästään tuosta historiallisesta ajankohdasta ilman mitään dekkari-hömppiä siihen sotkettuna!

Pirkko Arhippa; Pimeän piiri

Arhipan romaaneissa on yksi todella merkillinen kielellinen ratkaisu, jota olen jo aikaisemmin ihmetellyt, mutta en ole muistanut pukea sanoiksi. Tai no, oikeastaan niitä on useita, jotain todella vierasta minulle, se vähän kaivertaa, vähän kiehtoo. Mutta tässä kaksi näitä epämiellyttäviä ratkaisuja: Varpu Ahava käyttää leipänsä päällä margista. Margis? En ole eläissäni kuullut tuollaista sanontaa margariinista, onko kukaan? Onko se ihan oikeasti olemassa oleva lyhennys margariinista, vai - kuten minusta tuntuu - Pirkko Arhipan omassa päässä oleva keksintö? Ei kai kukaan oikeasti voi sanoa margis? Kuuluuko tämä sana ehkä tuonne länsisuomalaiseen puhekieleen ja kaikki naantalilaiset puhuvat margiksesta? Vai puuttuuko viitekehys nyt vain minulta. Sekin on mahdollista, sillä tuotteena margariini on ollut minulle aina vieras, jo lapsuusvuosista asti. Meillä ei koskaan käytetty margariineja tai flooria ja perheessämme naurettiin ja irvailtiin televisiomainokselle, jossa kysyttiin "mitä ihmiset käyttivät ennen flooraa?" Siis voita tietenkin, mitäs muuta. Kissanrasvoihin eli margariineihin en koske vielä tänä päivänäkään. Tietenkin ne ovat terveellisiä, mutta pirun pahanmakuisia. Mutta että margis...
Toinen on ruotsalainen kirosana fan. Arhipan romaanissa kaupungin kadut olivat liukkaat kuin fan. Siis oikeasti?? Onko tuo nyt kieliopillisesti asiallinen lause, hm. Ehkä tämäkin on tyypillistä naantalilaista puhetta? Voisiko sitten sanoa vastaavasti, että talonmies puhui pelkkää scheissea?

Ai miten Pimeän piirin juoni meni? No oikein kivasti, mukava tukeva perustason dekkari, näitä lukemalla on ihanaa kun ei tarvitse ajatella mitään! Kapinallinen teini karkaa kotoa ja liittyy jonkinlaiseen ekokulttiin ja niin edelleen ja niin edelleen...

Jo Nesbö; Poliisi

Harry Hole tutkii raakoja murhatapauksia, joissa jokaisessa uhri on poliisi. Heille kaikille on yhteistä se, että jokainen on epäonnistunut menneisyydessään jotakin murhaa selvittäessään. Jokaiselta on jäänyt selvittämätön murha jälkeensä. Ja toinen yhdistävä asia on se, että myös tekijä on poliisi...
Poliisi -dekkarissa on kieroja koukeroita ja raakoja murhia. Harry Hole on huippu. Tykkäilen.

Leena Lehtolainen; Paholaisen pennut

Hilja Ilveskero -kirjoissa on jännä omalaatuinen tunnelmansa, josta tykkään. Aluksi en ollut kovin ihastunut tähän sarjaan monien epäuskottavuuksiensa vuoksi, mutta hittojako tuosta =). Onko kaiken oltava niin järkevää. Kirjan parissa viihtyminen on paljon tärkeämpää. Tämä ei ollut ehkä ihan parhaita Ilveskero-kirjoja, mutta silti ihan mukava.
Paholaisen pennuissa Hilja toimii venäläissyntyisen Julian henkivartijana. Julia on menossa suomalaisen liikemiehen kanssa naimisiin ja häiden suunnitteluvaiheessa selviää, että Julian isä onkin Hiljan vanha vihollinen Ivan Gezolian. Hilja ja katoamistempun tehnyt sulho David keksivät keinon maksaa Gezolianille potut pottuina.

Michael Connelly; Kova tuomio

Mickey Haller palaa poissaolon jälkeen puikkoihin vähän kuin vahingossa. Kollega Jerry Vincent tapetaan ja jonkinlaisen merkillisen oikeusbyrokratian seurauksena Haller perii Jerry Vincentin avoinna olevat oikeusjutut. Mickey Hallerin puolustettavaksi tulee Hollywood-pamppu, jota syytetään vaimonsa murhasta. Tapausta selvitettäessä puolustusasianajajan omakin henki on vaarassa. On se vaan niin symppis asianajaja tuo Mickey. Velipuoli etsivä Harry Bosch on tällä kertaa mukana tapauksen selvittelyssä. Connelly senkun paranee vuosien saatossa.
Näissä Connelly oikeussalitapauksissa on mielenkiintoinen osa aina se, kun valamiehistöä valitaan. Kirjassa uhrataan paljon aikaa ja useita sivuja tuleville valamiehille ja heidän joukosta pudottamiselle tai joukkoon hyväksymiselle. Luulisi tämän olevat turhaa ja tylsää, sillä nämä henkilöt eivät mitenkään vaikuta kirjan juonen etenemiseen tai merkitse lukijalle mitään. Silti valamiehistön "luettelointi" on mielenkiintoista. Connelly osaa herättää turhatkin ihmiset eloon.

Kate Atkinson; Elämä elämältä

Miltä tuntuisi, jos voisi elää niin monta kertaa, että lopulta eläisi kaikki elämänsä kohdat oikein? Atkinsonin kirjassa on tällainen erikoinen rakenne. Päähenkilö Ursula kuolee syntyessään vuonna 1910. Kuolee pikkulapsena hukkuessaan. Kuolee Lontoon pommituksissa, kuolee pahoinpitelyn uhrina… Ja sitten käännetään taas kelloa taakse päin ja elämä meneekin eri tavalla. Ursulalla on itsellä pienen pieni hiven alitajuntaista aavistusta erilaisista elämistään ja toisinaan hän tekee toisenlaisia ratkaisuja uudella yrittämällä.

Elämä elämältä on juoneltaan ja tarinaltaan aivan ihana, tykkäsi merkillisistä elämä elämältä käydyistä vaihtoehdoista tai ei. Ursulan perheen ihanasta lämpimästä tunnelmasta on nautinnollista lukea ja Atkinsonilla on todella taito kirjoittaa mehukkaasti.

Pirkko Arhippa; Lukinmerkki

Siis anteeksi nyt vaan Pirkko Arhippa, mutta lukit eivät tee verkkoja ja kudo seittejä! Kirjassa yhtenä teemana on hämähäkinseitiltä näyttävä hopeakorun kuosi ja useaan otteeseen mainitaan sana lukinverkko. Tätä voi käyttää tietysti myös vertauskuvauksellisena verkkona. Mutta asia on nyt niin, että lukit, jotka kyllä kuuluvat hämähäkkieläimiin, eivät kudo verkkoja. Hämähäkit kutovat. Lukeista tunnetuin on se pitkäkoipinen seinälukki, jota tapaa asunnoista. Minä pelkään niitä, kuten muitakin hämähäkkejä aivan hysteerisesti. Mutta täytyyhän nyt ihmisen sen verran tietää luonnosta, hyönteisistä ja elävästä elämästä. Kylläpä asia jaksoi häiritä minua pitkin kirjaa. Mutta ei se mikään kynnyskysymys ollut. Asiavirheet eivät ärsytä minua kuitenkaan niin paljon, että jättäisin siksi kirjan kesken.
Ai juoni vai? Ihan keskinkertaisen hyvä. Tykkään Varpu Ahavasta, vaikka en oikein pääse selvyyteen hänestä.

Eppu Nuotio; Onnellinen loppu

Ihan mahtavaa! Olen viimeinkin päässyt vuoden 2014 viimeiseen kirjaan asti!
Onnellinen loppu on jatkoa Peiton paikalle ja Neitsytmatkalle. Pidin kahdesta ensimmäisestä enemmin, mutta tämä käärii tarinan kasaan. Hyvä niin. Annukka Lehmus oli lapsuuden ja nuoruuden kirjoissaan miellyttävä hahmo, mutta en tykännyt Annukasta enää tässä kirjassa. Annukka on jotenkin ilkeä ja tympeä, hänessä ei ole mitään, josta voisin pitää. En käsitä Annukan valintoja ja mielipiteitä.

Gaute Heivoll; Etten palaisi tuhkaksi

Tykkäsin ja en tykännyt tästä kirjasta. Merkillinen se ainakin oli. Kirjalla ei mielestäni ollut mitään sanomaa tai minulle ei jotenkin paljastunut miksi tämä kirja on kirjoitettu. Kirjan minä kertoo tarinan lapsuudenkylästään, omasta kehittymisestään lapsesta aikuiseksi ja samalla myös tuhopolttosarjasta ja tuhopolttajan samanlaisesta kehityksestä. Suuri kysymys on kai "miksi?". Miksi toisesta tuli tavallinen nuorimies ja toisesta tuhopolttaja. Hyvä puoli on se, että kirja on äärettömän hyvin kirjoitettu.
Minua jäi suunnattomasi ärsyttämään ja kismittämään se, mitä Dagille tapahtui armeijassa. Nuori mies lähtee kauas pohjoiseen suorittamaan asepalvelusta, satojen ja satojen kilometrien päähän kotikylästään. Ensin kotiin tulee kirjeitä ja kortteja. Sitten ei niitäkään. Kunnes nuori sotilas keskeyttää asepalveluksensa ja palaa kotiin häntä koipien välissä. Muuttuneena. Mitä oli tapahtunut? Sitä ei koskaan kerrottu. Ihan tyhmää.
Kirja olisi toiminut paremmin fiktiivisenä romaanina pelkästään tämän tuhopolttajan tarinana. Minä-hahmon lapsuudenkertomus oli mielestäni turha lisäke. Se miten hän löytää vanhoja valokuvia, opiskelee yliopistossa, valehtelee kuolevalle isälleen opinnoista.. ketä kiinnostaa?

Camilla Läckberg; Majakanvartija

Nääh, en nyt oikein tiedä. Majakanvartija ei ollut minun makuuni. Jos dekkareihin ympätään kaiken maailman yliluonnollista ja kuolemanjälkeistä ja haamupuolen juttuja, niin ne on pikkuisen liikaa minulle. Sitten tässä on kaikenlaista kurjaa, kuten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja yli hilseen menee äidin ja pikkupojan "selvitymis"tarina saarella... Yök, kuvottavaa ja vastenmielistä. Ei oikeasti näin voi käydä eikä näin mielettömiä juonikuvioita ole. Olin lopulta helpottunut, kun kirja oli luettu. En silti laita kirjaa kategoriaan en pitänyt. Ei tämä nyt niin huono ollut.

Peter James; Kuoleman koura on kylmä

Kuoleman koura on kylmä oli poikkeuksellisen jännittävä dekkari. Carly Chase ajaa kolarin työmatkallaan ja voi pahus, kun hänen verestään löydetään hitunen alkoholia. Kolari ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu. Siinä on monta osallista ja uhrina rikkaan perheen vesa. Osalliset alkavat kummallisesti joutua onnettomuuksiin jamyös Carly on vaarassa ja uhattuna. Erityisen mielenkiintoinen seikka: Tapatalk -appsi on päässyt romaanin. Carly ja poikansa käyttävät sitä kommunikointiin ja sillä on suuri merkitys pelastumisessa.

Pirkko Arhippa; Veressä virran vesi

No jokohan olisin päässyt joulukuuhun. Näitä rästiluettuja on varmaan vielä kymmenen kirjaa ainakin. Tästäkään en muista paljoa muuta, kuin että rannasta löytyi murhattuna vanha nainen ja tämän vieressä joutsen pää murskana. Oli aika karmea alkuasetelma. Varpu Ahava tutkii ja matkan varrelta paljastuu jos minkälaista sukulaissuhdekiemuraa ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Keskinkertainen dekkari.

Jo Nesbo; Panssarisydän

Ihan yksi parhaita Nesbon romaaneita. Tämä oli kamalan pitkä dekkariksi, mutta ihmeesti se unohtui lukemisen aikana. Kirjan juoni oikeasti kantoi läpi monimutkaisen ja kiemuraisen tarinan ajan. Paljon käsiteltiin hyvä poliisi - paha poliisi -teemalla poliisilaitoksen politiikkaa. Ja Harry Holen oman elämän kuviot oli tiukasti mukana. Sarjamurhaajaahan taas tietysti jahdattiin.

Pirkko Arhippa; Mustat jyvät

Mustissa jyvissä seikkailee jälleen komisario Varpu Ahava. Tapahtumapaikkana on mustaruutiammuntojen kisapaikka. Kuinka ollakaan, kun paikalta löytyy ruumis... Mielenkiintoinen harrastus, mustaruutiammunta. Jotenkin veti vähän vierestä, en oikein kauhean syvällisesti osannut paneutua tähän aiheeseen. Ahavan omassa elämässä tapahtuu myllerryksiä; suhde Petrin kanssa ontuu, mutta murhatutkimuksen ansiosta komisario saa uuden ystävän, Helenan, joka esiintyy tulevissa Ahava-dekkareissa.