Nyt oli huono onni kirjojen kanssa. Heti perään toinen,
jota en saanut luettua. En, vaikka Susan Fletcher on yksi ihan
lempikirjailijoitani, olen itkenyt ja nauranut ja rakastanut edellisiä
fletchereitä. Mikähän tässä nyt oli niin vastenmielistä. Teksti oli kaunista,
kuin aalloilla soljuvaa runoa. Alussa vertasin tätä mielessäni erääseen nuorena
näkemääni animaatioon tai kuunnelmaan, jota en ole saanut koskaan mielestäni. Se oli kaunis
kuin runo. Maitometsä – Milky Forest?
Ehkä, tai jotain tuollaista. Samanlaisia kylmiä väreitä nostattavia viboja
tunsin Tummanhopeisen meren alkusivuilla.
Sitten kun olin lukenut kirjan puoliväliin, totesin ettei
tästä mitään tule. Asiassa ei päästä puusta pitkään, tämä vain hieroo tätä
samaa herkkää pikkukylän raukeutta ja menneisyyttä sivusta toiseen.
Valitettavasti nyt kävi näin. Niin olisin halunnut tykätä Fletcheristä.
