No oli tämä ainakin erikoinen, jos ei mitään muuta! Ja
olihan tämä nyt muutakin. Vähän kuvottava, kiero, jännittävä, erilainen,
hyytävä…
Camille Preaker chicagolainen toimittaja, joka lähtee
kotikyläänsä Windy Gapiin tekemään juttua kadonneista lapsista. Pian käy ilmi,
että hänellä on itselläänkin kovin kurjat muistot menneisyydestään. Tähän
liittyy hyvin merkillinen äiti, melkein yhtä merkillinen isäpuoli ja näitä
merkillisempi sisarpuoli. Voi taivas, mikä perhe! Epäterve äitisuhde on
vaikuttanut Camilleen siten, että melkein pelottaa lukea jotain näin
sairasta.
Kirjassa kuvataan aivan kuvottavalla tavalla muutamia
tilanteita sikalassa, enpä voi sanoa tykänneeni niistä. Oikeastaan tulen aina
vähän vihaiseksi, en pelkästään sellaisista tilanteista, vaan myös siitä,
että kirjailija tekee ratkaisun kirjoittaa sellaisia kirjaansa. Ehkä hän haluaa saada
oksennusrefleksin aikaiseksi ja ravistella lukijaa.
Kaikki romaanin henkilötkin olivat aika inhottavia,
osittain myös päähenkilöä Camillea myöten.
Erikoista, että vaikka kirja on Flynnin esikoisromaani,
niin koko ajan vaikutti siltä, että tämän täytyy olla jatkoa jollekin
aikaisemmin kirjoitetulle. Camillella oli erikoisen tuttavallinen suhde esim.
pomoonsa. Tämä aivan kuin kaipasi jotain tarinaa sille, miten suhteesta oli
tullut sellainen. Samoin Camillen menneisyyttä käsiteltiin niin kuin se olisi
jo osittain lukijalle tuttu. Hyvin hyvin erikoinen kirja. Niin erikoinen, että
olen vähän hämilläni tämän kanssa. Aika hyvä.
