Eeva Kilpi; Animalia

 Olen varmaan joskus lukenut nämä Eeva Kilven Animalia -runot, kirjan kansi on ainakin tuttu. Jotenkin animaliasta tulee mieleen enemmin kantaaottavuus ja Animalia-järjestön ideologia, mutta siihen nähden kirjan runot olivat yllättävän kesyjä ja rauhallisia. Toki elämää, luontoa ja eläimiä kunnioittavia ja väliin murheellisia. Hyvin paljon oli perhekeskeisiä runoja, äideistä, lapsista ja isistä. Mutta myös aina ajankohtaisia, tärkeitä ja eläinsuojelua vaativia runoja.

Minun luokseni tulevat enää vain suuret murheet,
kuin paenneet eläimet, verissä silmin,
pyytävät päästä sisään, sydämelleni,
itkettäviksi
että edes yksi kyynel vuotaisi niiden puolesta

Helmet: 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä

Markku Ropponen; Pimento

 

Luin vaihteeksi Ropposelta jotain muuta, kuin Kuhala -sarjaa. Pimento oli hyvin samanlainen, en oikein tiedä miksi on luotu toinen samanlainen yksityisetsivä-hahmo samaan kaupunkiin ja vieläpä minipossun isännäksi. Onko tässä nyt joku juttu, jota en ymmärrä? Miksi ei vaikka luokanopettajaa, joka ratsastaa ja ratkaisee rikoksia, tai metallimiestä, joka vahingossa ratkaisee murhia hitsatessaan murha-autoja kuntoon... tai... no jotain muuta. Kirjan päähenkilö on Turmanen ja sika on Arvo. Pidin kyllä Kuhalasta ja Hippu-koirasta enemmin. Turmanen on samalla tavoin vaatimaton ja vähän alentuva hahmo alkaessaan tutkia muinoin harhalaukauksen uhrina kuolleen teollisuuspampun kuolemaa. Pikkukaupungissa tutustutaan erikoisiin hahmoihin, jotka kyräilevät Turmasta ja toisiaan. 

 Kuhala jälleen vauhdissa Hippu-koiransa kanssa. Kun vaimo huitelee ulkomailla, niin Kuhala puolestaan joutuu vaikeuteen jos toiseenkin. Valtava kultahippu on saanut monta kullanhuuhtojaa ja omistusoikeuden kyseenalaistajaa liikkeelle, osa joutuu murhatuksi, eikä kenellekään ole oikein selvää, kuka omistaa Kuukkelikurun kantarellin. Vähiten Kuhalalle. Matkan varrella tulee muutamia ruumiita.

Helmet: 15. Kirjan nimessä on ja-sana

Pajtim Statovci; Kissani Jugoslavia

 Kissani Jugoslavia on ollut jo pitkään lukulistallani, sillä olen pitänyt Statovcin muista romaaneista paljon ja tämäkin oli ihan hienosti kirjoitettu tarina. On kuitenkin vaikeaa käsittää tuota vierasta erilaista kulttuuria Jugoslavian maaseudulla, jossa albaanityttö Emine kasvaa lapsesta nuoreksi naiseksi ja naitetaan lähes vieraalle miehelle omituisten tapojen ja riittien ja menojen siivittämänä. Jostain syystä tulen hieman huonovointiseksi lukiessani tuollaisesta. Ärsyyntyneeksi. Samaan aikaan kirjassa seurataan heidän poikansa Bekimin tarinaa Suomessa. Minulla oli vähän ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, enkä taaskaan oikein tiennyt ennalta mitä odottaa. Siihen nähden yllätyin iloisesti. Statovcin kirjat ovat kyllä aivan omalaatuisiaan!

Helmet-haasteessa: 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

Ann Rosman; Arvoitus pinnan alla

 

Pidin tätä  Karin Adler-sarjan dekkaria vähän sekavampana kuin aikaisempia sarjan kirjoja. Näissä kuljetaan aina vähintään kahdessa aikatasossa ja ne liittyvät yhteen vain hyvin löyhästi. On tavallaan sääli, että kahdesta eri juonesta tehdään vain yksi dekkari, kun kirjailija selvästi osaisi ja voisi tehdä kaksi kirjaa: toisen kivan dekkarin ja toisen kiehtovan historiallisen romaanin. 

Palokunnan sammutusharjoituksissa palavasta talosta löytyykin yksi ylimääräinen ruumis, jonka ei pitänyt olla siellä. Kyseessä on mies, joka on työntänyt nokkansa moneen eri paikkaan ja hankkinut paljon vihamiehiä. Ja saanut vahingossa ehkä tietää loistohotellin kiinteistökaupan ympärillä tapahtunutta vehkeilyä.

Ja sitten tämä käännös! Pöyristelin sitä jo lukiessani ja osuipa sitten FB-palstalla silmään, että muut olivat kauhistelleet samaa. Esimerkki: kirjan päähenkilö harmitteli kun ei saanut pelkällä lämpimällä vedellä pestyä pois vesitiivistä ripsiväriä. Vesitiivistä! Ripsiväri voi olla vedenpitävää tai vedenkestävää, mutta ei vesitiivistä. 

Sofie Sarenbrant; Häpeänurkka

 Kuuntelin Häpeänurkkaa äänikirjana mökkimatkoja ajaessani. Joskus mietin, miten paljon mukava oheistoiminta vaikuttaa siihen, että kirjakin tuntuu tavallista paremmalta. Mökille on mukava mennä, on kiva ajella yksin rauhassa pitkää mökkimatkaa ja kuunnella siinä samalla hyvää dekkaria. Lähes täydellistä. Tuntuisiko huonompikin dekkari hyvältä näin nautinnollisesti tarjoiltuna? No, Häpeänurkka oli kyllä ainakin ihan mahdottoman vetävä. Kirjassa teini-ikäinen tyttö kokee ikätovereiden syrjintää ja kiusaamista ja käy kiskoille makaamaan odottaen junaa tulevaksi. Toisaalla taas maakuoppaan ristikon alle haudataan elävältä mies ilman poispääsyn mahdollisuutta. Emma Sköldillä on taas kova urakka löytää syyllinen. 

Tämän kirjasarjan positiivisena poikkeuksena pidän sitä, että kerrankin poliisipäällikkö tms. esimies on hyvä johtaja. Välittää alaisistaan, tukee ja on kuvattu kaikin puolin fiksuksi, eikä monen dekkarisarjan tavoin täydeksi tomppeliksi, jolle "joutuu" sanomaan vastaan ja selvittämään rikoksia väkisin ohjesääntöjä vastaan, koska esimies ei ymmärrä ja tue.

Kjellsdotter Nilla; Taivaankartano

 Taivaankartano jatkaa Mija Wadö-sarjaa. Kirjan tarina alkaa kesäleiristä, joka on suunnattu uskonlahkoon kuuluville nuorille tytöille. Yksi tytöistä löydetään kuolleena metsästä. Kirjassa kuvataan tyttöjen välisiä suhteita, joissa on jännitteitä, vihaa, ystävyyttä, näyttämisenhalua ja kaikkea sellaista ahdistavaa, mikä nyt tyttöporukoissa tuntuu olevan. Mutta myös seurakunnan vastaavien suhteita, menneisyyttä ja etsitään kieroja luonteenpiirteitä. Murhaaja oli tavallaan piilotettu aika hyvin kirjan henkilöiden joukkoon, mutta aloin epäillä sitä silti varhaisessa vaiheessa. Oikein mukava dekkari.

Timo Sandberg; Mustamäki

 Kieltolain aikaan sijoittuva jännäri, jossa etsiväkonstaapeli Otso Kekki tutkii ammuttujen miesten arvoitusta. Kansalaissodan jälkeen jokaisen mielessä on vielä punaisten ja valkoisten väliset erimielisyydet, ollaan vähän vereslihalla ja vanhat kaunat nostavat päätään. Miehekäs tarina, jossa ihan pikkuisen tuo punaiset-valkoiset -politiikka ahdisti. En enää oikein jaksa lukea raskaasta aiheesta. Mutta kokonaisuutena ihan kiva dekkari ja aion lukea jatkossakin tätä sarjaa.

Helmet: 37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole

Petri Hiltunen jne...; Eino Leinon Helkavirsiä

 Eino Leinon Helkavirret ovat ihania, en voi niitä tarpeekseni lukea. Tämä kuvitettu ja sarjakuvitettu versio Helkavirsistä oli omalaatuinen kokoelmansa muutamasta vanhasta runosta ja muutamasta uudemmasta kuvitettuina versioina. Kuvittajia oli useita. Lainasin kirjan vain kuittaakseni Helmet-haasteen kohdan: 23. Kirja on iso