Arttu Tuominen; Lavastaja

 Dekkareihin suhtautuu kahdella tapaa. On tavalliset dekkarit, joissa alkaa ärsyttää ja epäilyttää liian korkealentoiset epäuskottavat tapahtumat. Ja sitten sellaiset dekkarit, joissa niitä aivan kuin katsoo läpi sormien. Joissa murhaaja vaikkapa nyt lavastaa aivan uskomattomia asioita esittääkseen fiksua tai hakeakseen huomiota. En tiedä miksi toisissa asia ärsyttää ja toisissa ei. Jos nyt oikeasti ajatellaan, niin eihän tällainen ole mahdollista. Ei vaan ole. Nämä kirjan lavastukset ja asiat, joita lavastaja teki lavastetuilleen. Mutta en tiedä, en tiedä... Lavastaja, sarjamurhaaja, murhaa ihmisiä ja perheitä ja lavastaa vainajat idylliseksi perhekuvaksi. 

Sarjan viimeinen dekkari paketoi tämän kyllä aivan käsittämättömään kääreeseen. Loppu jää tavallaan lukijalle auki, tavallaan ei. Niinhän siinä sitten kävi, että... 

Äärettömän hyvä kirja, äärettömän hienosti kirjoitettu hienoa kieltä käyttäen. Ja loppu nyt oli sellainen, josta en niin kamalasti nauttinut, vaikka arvasin sen olevan tulossa.

Delia Owens; Suon villi laulu

 Nyt oli minun vuoroni lukea tämä kovasti hypetetty Suon villi laulu. Ihan ok kirja, vaikka ei minulla yltänyt mihinkään uskomattomiin sfääreihin. Ehkä vähän tekemällä tehty ja keksimällä keksitty. "Suolikka" Kya elelee lapsesta alkaen pohjoiscarolinalaisella suomarski-alueella ja tulee siellä yksin toimeen miten nyt tulee. Sisarukset ja vanhemmat katoavat omille teilleen pikkuhiljaa ja kouluunkaan Kyan ei ole mikään pakko mennä. Kyan perhe kuuluu white trash-luokkaan. Köyhiä ja yhteiskunnan reunamilla eläviä. Onhan tämä nyt vähän epäuskottavaa. Kirjassa on myös murhamysteeri, mutta ei tätä dekkariksi oikein voi kutsua, se oli vähän kuin sivujuonne. Olisin halunnut kuulla, mitä pois lähteneille sisaruksille tapahtui.

Maria Adolfsson; Välttämätön paha

 Ihana Doggerland-sarja jatkuu. Karen Eiken Friis saa tehtäväkseen etsiä kadonnutta taiteilijaa,  Raymond Ossea. Ei tiedetä, onko Osse lähtenyt vapaaehtoisesti, joutunut rikoksen uhriksi, tehnyt itsemurhan vai mitä on tapahtunut, mutta värikäs perhe hänellä ainakin on. On nykyistä ja entistä ja tulevaakin vaimoa, jotka kaikki kyräilevät toisiaan. Onko joku heistä syyllinen. Ja jos, niin mihin. Ihastuttavaa jännitystä jälleen.

Marianne Cedervall; Varjo yössä

 

Tätä kutsuisin ehkä pehmodekkariksi, sellainen hyvänmielen tarina on kyseessä, vaikka ruumiita ja murhia tähän tietenkin mahtuu, kuten dekkariin kuuluukin. Päähenkilö on Anki, joka on jäänyt leskeksi ja muuttaa Tukholmasta Gotlantiin ja haluaa toteuttaa unelmansa hankkimalla hevosia. Tämä konsepti toimii aina. Haaveet, maalle muutto, elämän leppoistaminen - kukapa meistä ei siitä haaveilisi? Tällaisiin tarinoihin on ihana upota. Ankin asettuminen uuteen kotikyläänsä ei vaan käy ihan leppoisasti, sillä hänen puutarhastaan löytyy ruumis. Cedervall herättää Mullvaldsin kylän ihmiset eloon, kun Anki ja ex-poliisi Tryggve etsivät murhaajaa. 

Tuire Malmstedt; Luusaari

 Luusaari on neljäs osa Matilda Metso/Elmo Vauramo -sarjaa. Tämä on ihan huippulaatuista suomidekkaria. Tässä kirjassa työpari etsii kadonneita nuoria. Poliisilaitokselle alkaa tulla postitse valokuvia kadonneista. Kuvat on varustettu tekstillä "elossa, vielä". Poliisille tulee kiire etsinnöissä. Sitten katoaa vielä Elmon seurustelukumppani ja se ymmärrettävästi ajaa Elmon nurkkaan. Hyvin jännä ja mukaansatempaava tarina. Elmon ratkaisua muuttaa asumaan "konttiin" jäi vähän hämäräksi.